KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
26.-28.5. Swecon Uppsalassa
2.-16.6. Mökillä Savossa
13.7. S&M:n häät Helsingissä
24.-29.7. Spefi-kurssi Ahlmanin opistolla
31.7.-4.8. Haapsalussa turistina
9.-13.8. WorldCon Helsingissä

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Taiteilijaeläke nörteille

Sanasto kehuskelee jakaneensa 2,8 miljoonan euron edestä lainauskorvauksia kirjailijoille, joita piisaa n. 3800 henkeä. Potista sain itsekin osani kuluneella viikolla, vähän alle 80 e bruttona ja runsaat 50 euroa nettona verojen jälkeen. Elätä sillä sitten perheesi? Ainakin numeroista saa määritelmän taiteilijaelämälle, jos vertaa, että keskiarvokorvaus on  n. 737 euroa ja minkä verran siitä jää sitten alapuolelle omalla kirjallisella tuotannollaan.

Ei oman asemansa taloudellista tilaa tulisi muuten ajatelleeksi, jollei tuo lainauskorvausjärjestelmä ajoittain muistuttaisi millainen vitsi on käyttää päivänsä pelkkään lukemiseen ja kirjoittamiseen. Ja totta on sekin, ettei sitä muutoin niin vitsiksi ajattelisi, jollei media tuuttaisi kaiken aikaa korvaan siitä mikä kulttuuri Suomessa myy: piipittäjäpelien tekeminen. Ei näytä olevan mitään rajaa siinä, montako menestystarinaa toimittajat voivat löytää Suomen peliteollisuuden lyhyestä historiasta. Luen ne kaikki, koska ne sivuavat niin tarkalleen omaa historiaa 1980-luvun Commodoreista 1990-luvun pelikulttuurin syntymiseen.

Hesarin kk-liitteen (9.11.) tuoreessa jutussa pisti ensimmäistä kertaa silmään, miten nuo ensimmäiset menestyjät olivat lähtökohdaltaan rikkaiden perheiden kakaroita, joilla oli paitsi riittävästi perusturvaa heittäytyä lukio- ja opiskeluaikana jo pelkästään nörttiharrastuksen varaan, niin ennen kaikkea "pappa betalar" -sijoittajat kustantamassa sen ensimmäisen, väistämättömään konkurssiin päätyneen firman pyörittäminen. Pohjimmiltaan nuo suomalaiset menestystarinat yrittäjistä ovat siis tasan samanlaisia kuin itse itseään renessanssinerona pitävä Nalle Wahlroos, jonka menestysuran rahoittivat valtiollisen pankin omistajat eli veronmaksajat ja jonka ainoa merkitsevä ominaisuus oli etsiä aina vain isompia isäntiä joiden avulla potkia itsensä ja pankkinsa irti niistä, jotka olivat molempien identiteetit rakentaneet.

Ja se mikä noissa pelifirmojen menestystarinoissa eniten risoo, on tietenkin se nörttiyden kaventaminen amerikkalaisen yrittähengen luovaksi muodoksi. Puuttuu enää, että Rovion ja Supercellin bittipäille maksetaan taiteilijaeläke vuonna 2040.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti