Sampolan porteilta tornitalojen suuntaan katsellessa näyttävät nuo Kalevaa hallitsevat tornit käyneen ontoiksi. Puuttuu yksi opettaja ja kirjallisuuden vartija. Ja sen mukana paljon.
Miten sen tamperelaisimmin sanoisi?
”Kuinka monta miestä sinussa me menetimmekään, Yrjö V …”
Minulle olit ennen kaikkea professori. Olit myös opettajani ja viime vuodet kirjallinen kollegakin.
Mutta olit sitä sukupolvea, joka kerran (1984) fuksina kohdattuna on aina ensisijaisesti professori. Hieman pelottava, aina auktoriteetti. Aina hieman etäinen, jos kuinkakin ystävällinen. Varmaan sen tiesitkin, miten hämmentävä oli vaikutuksesi oppilaisiin.
Sanon tässä oman osani hyvästejä, koska en olisi tässä ja tällainen kirjallinen ihminen ilman sinua, Yrjö V.
Olen penkonut vanhoja valokuviani löytääkseni kuvan, joka
parhaiten esittäisi sinua. Kovin virallisia ne ovat kaikki. Niitä
yksityisempää kuvaa ei saisi aikaiseksi presidentistäkään.
Tekstityöläinen minusta olisi epäilemättä tullut, vaikken olisikaan tehnyt pitkää uraa yliopistossa. En vain osaa kuvitella, millaisiin tekstitöihin olisin päätynyt ilman sinua, ilman yliopiston tarjoamaa suojaa. Sain työkseni keskittyä siihen, mistä kirjoissa pidän.
Yliopistoon tulin jääneeksi, kunnes tunsin muuttuneeni jäänteeksi. Kaksikymmentä vuotta pääsin helpolla, uudet ovet avautuivat aina kun tie kapeni. Sinä teit sen mahdolliseksi, avasit ensimmäiset ovet. Sinä ja Juhani ja Markku ja Hosis. Ensin ehdotitte paikkaa tuntiopettajaksi, sitten assistentin sijaisuuksiin. Hosikselta perin työhuoneen, Savolaisen Matilta tietokoneen, koska kukaan muu ei halunnut Mac-laitetta. Atk-nörttinä minusta olikin eniten hyötyä, niin oppiaineelle kuin laitokselle.
Tämä on se muisto, jossa ovi avautui sinun suuntaasi: Syksyllä 1989 olin vielä opiskelija, kun sain kutsun synttäreillesi. Vailla käsitystä tapahtuman virallisesta luonteesta saavuin kotiinne suoraan yliopistolta. Poikasi nauroivat katketakseen, eivätkä päästäneet minua pakenemaan, kun huomasivat, että saavuin juhliin paljain jaloin. Muistan, että esittelit taulua, johon oli kehystetty aukeama Jylhän ”Kiirastulesta”, ja sinun jalanjälkesi lapsena!
Kirjallisuudentutkijana sinä, Yrjö V, olit enemmän historioitsija kuin esteetikko. Paljon enemmän kuin kukaan muu alamme professoreista. On triviaalia sanoa, että myötäsi päättyi kokonainen aikakausi, niin Tampereessa kuin suomalaisessa kirjallisuustieteessä. Mutta sinun kuoltuasi niiden historia ei tunnu enää samalta. Ne eivät henkilöidy enää kehenkään.
Siksi tämäkin on sinua esittävä muistikuva: Kesällä 1990 juttelin Hakalehdon Jukan kanssa siitä, millaista kriittistä proosaa Suomi tarvitsisi juuri silloin ja siinä hetkessä. Jukka inhosi kaikkea keskiluokkaista ja sanoi että ”tee sinä romaani keskiluokasta”; ”Kirjoita siitä Varpiosta!” hän ärähti. En lainkaan ymmärtänyt hänen kommenttiaan. Mutta jälkikäteen olen ajatellut mitä kaikkea Jukan ärähdyksessä tiivistyi. Professorina, Yrjö V, edustit yliopistoa säilyttävänä, ei niinkään kriittisenä instituutiona. Silti kriittisiä opiskelijoita ja tutkijoita sinä arvostit. Muuten en minäkään olisi tässä.
Keväällä 1991 ehdotit, että hakisin Tukholmaan NordPlus-vaihtoon. Moinen ei olisi tullut itselleni mieleenkään. Sinä rohkaisit, joten asia alkoi tuntua luontevalta. Silti tunsin sinut edelleenkin vain opettajana ja professorina. Seuraavana kesänä tein pitkän pyörämatkan itäiseen Suomeen ja poikkesin kesämökillänne Miehikkälässä. Siellä näin erilaisen puolen sinusta. Renate sen minulle vinkkasi: halusit esitellä puutarhaa, muttet suoraan sitä osannut sanoa.
Helppoa oli ajatella, siitä pitäen, että Miehikkälä oli se sisempi puoli sinua. Mutta oikeasti se oli kirjoissasi. Selitit Linnan ja Matsonin taiteilijuuden sellaisella tarkkuudella, että ymmärsimme sinuakin tarkemmin. Sasa sanoi, että voisi olla sinun fanisi. Enpä sitä osaisi paremmin luonnehtia. Etäisyys joka säilyy empatiassa.
Syksyllä 1995, kun yliopisto hävitti auki olevia assistentuureja, järjestit minulle paikan tutkimusprojektiin. Mutta Tampereelle en halunnut enää jäädä, olipa laitos miten kotoisa tahansa. Pääsin Turkuun assistentiksi ja jäin sille urapolulle pitkäksi aikaa. Näimme enää satunnaisesti, seminaareissa ja vanhan laitoksen juhlissa.
Vasta paljon myöhemmin, Tampereelle palattuani ja Pirkkalaiskirjailijoihin liityttyäni, aloimme kohdata uudelleen. Pirkkalaisten jäsenilloissa olit tutumpi kuin kukaan muu. Oli helpompi jutella seuraavista kirjaprojekteista kuin menneistä vuosista. Siinä vaiheessa vanha laitoskin oli jo muinaishistoriaa.
Kaikkia entisiä oppilaitasi tervehdit yhtä lämpimästi ilahtuneena. Oli outoa kuulla sinun sanovan ”no, mitäs äijä?”. Olihan se tavallaan professorin etuoikeus osoittaa, että nyt oli vapauduttu yliopistoajan rooleista. Kun kahdestaan jutellessa käytit eräästä kustannusjohtajasta ilmaisua ”kusipää”, järkytykseni varmaankin paljasti, että minulle olit edelleen samassa asemassa kuin vuoden 1984 fuksi-Markulle. Ei presidentinkään kuvittelisi käyttävän moista ilmaisua.
Syksyllä 2019 suunnittelimme Pirkkalaisten hallituksessa, että esittäisimme 80-vuotissynttäreilläsi nuorena tekemäsi näytelmän (”Hääpäivä viheriäisellä niityllä”). Minulla oli sen teksti tallessa, koska olin osallistunut sen esittämiseen vuonna 1989. Mutten löytänytkään plaria arkistostani ennen kuin juhla oli jo ohitse. Ilmoitin, että esitämme sen sinulle sitten 2029, kun täytät 90 vuotta. Se tuntui todennäköiseltä.
Olit aina ikäistäsi nuorekkaampi, yhtä muuttumaton ja ajaton. Maire sen kerran paljasti, että nuorekkuutesi salaisuus on kävellä kaikkialle. Kalevassa asuimme parin korttelin etäisyydellä, joten olin siihen tottunut, että näen sinut ja Renaten harppomassa jossain Sampolan läheisyydessä. Kunnes sinua ei enää nähnytkään, ei yhdistyksen illanvietoissa, ei kävelyretkillä. Vuosi meni ettei sinua tavannut missään. Kuolema oli silti järkytys meille kaikille.
Viimeisinä viikkoina, saattoyksikössä, kuulemma piristyit sairaalan opiskelijaryhmiä tavatessa. Se on mielikuva, jonka haluan tehdä siteerattavaksi muistikuvaksi. Opettaja viimeiseen saakka.
Lisää ymmärrystä muualla:
Juhani Niemen muistokirjoitus Yrjö Varpiosta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti