Junavaellus Trondheimiin

 

Alunperin ideana oli lähteä Skotlantiin, mutta laivoja ei sinne enää menekään suoraan Pohjoismaista, ja junailu etelämpää kestäisi päiväkausia. Niinpä lähdimme taas Norjan tuntureille, määränpäänä tällä erää Trondheim.

Tulimme päivälaivalla lauantaina Tukholmaan ja sieltä yöjunalla Ångeen, josta raidetöiden takia jatkettiin aamu5:ltä Åreen, keskelle tuntureita.

Åren rantaa

Åre on omituisen idyllinen turistikeskus, jossa nyt off-season on elämää vähemmän kuin Kuun pinnalla. Sää vaihtelee kesäkuussa kolean ja jäätävän välillä. Onneksi saimme täydellisen yöpaikan hostellista.  

Vaikeinta olikin matkan jatkaminen, huomasimme.

Ruotsin junayhtiöt ovat aivan... helvetistä, jopa VR:ään verrattuna,  minkä vuoksi VR pyrkiikin nyt voimalla Ruotsin markkinoille. Kun junan korvaava bussikin oli peruttu, jouduimme ottamaan tänään maanantaina aamutaksin päästäksemme 60 km matkan Storlieniin, tuntureiden päällä sijaitsevaan rajakylään. Sielläkin RUOTSIN junayhtiön taulu väitti,  että junabussi Norjaan on peruttu,  mutta ei se ollut. 

Storlienin asema ja valehteleva junataulu.

Ja meitä matkaajia alas kohti Trondheimin jättimäistä vuonoa oli peräti kahdeksan. Ihmettelimme miten ne viisi muuta olivat päässeet Storlieniin... paikka on niin kolkon unohdettu ja syrjäinen kuin karoliinien armeija olisi juuri jäätynyt naapuriin... vaikka tunturit ylittävä junarata sinne on tehty jo 1890-luvulla!

Åren ja Storlienin syrjäisyydestä kertoo olennaisen se, että aluetta käyttää dekkareidensa miljööksi kaksi suosittua ruotsalaiskirjailijaa, Viveca Sten ja Sara Strömberg. Tämän tietysti huomasimme vasta paikallisista mainoksista. Kirjakauppojahan ei täällä ole ja kirjastokin vain Åren juna-asemalla...

P-maiden ainoa goottilainen katedraali.

Junabussi toi sitten meidät tänne ilmastosta toiseen, aurinkoiseen Trondheimiin, jossa yövymme pyhiinvaeltajien (!) puisessa hotellissa, aivan katedraalin ja hautausmaan kupeessa. Hinnat kaupungin hotelleissa ovat järjettömät,  ehkä siksi että tänne pohjoiseen turistit saapuvat isoina ryhminä. Onneksemme olemme liikkeellä juuri ennen ruotsalaisten ja norjalaisten kesälomia. 

Yllätys täällä Trondheimissa oli se, että helluntaita vietetään Norjassa kolmen pyhäpäivän jatkumona,  jolloin kaikki olennainen, kuten ruokakaupat (ja Vinmonopolet), on kiinni. Yllätys oli kyllä sekin, että sää on paljon ennustetta parempi. 

Täällä nyt vietämme kaksi yötä, sitten paluumatkalla taas Åre, sitten Uppsala, ja Tukholman kautta laiva kotiin. 

Trondheimin kuvatuin katunäkymä.

10.6. Trondheim 

Viikkoa vaille 50 v sitten olin täällä vanhempieni kanssa, muistan siitä, että sain lahjaksi kalapuukon jonka tuppeen pvm kirjattiin. Muuta en muistakaan. Trondheimhan on Tampereen kokoluokkaa ja sen ystävyyskaupunki. Silti matalampi, söpömpi ja puisempi kuin uskoisikaan. Sillä on vaurautta maltistua.

 

 

Myös tänään oli päivä Trondheimissa kevyt kuin kesäinen unohdus. Istuimme vaeltajahotellimme puutarhassa lukemassa ja joen rannan puistossa kaljalla. S ja A kävivät katedraalissa sivistymässä, minä pysyin puutarhassa niin kauan kuin aurinkoa riitti, ekan kerran shortsisäässä. Kaupungille ei kylläkään ole asiaa ilman fliisiä ja housuja, vuonolta tuulee kaiken aikaa viileästi.

Säätiedotus on näköjään täysin randomia jos vain googlaa weather-sanalla, mutta osuu aika oikeaan Ylen verkkosivulla ja ruotsalaisella klart-sivustolla.

Suomi tuntuu nyt juuri sopivan etäiseltä kuin kääntäisi talvitakin nurin ja näkisi repsottavat saumat.

11.6. Trondheim-Åre

Vietämme päivää joen varressa ja fästingille kiiveten, lähellä hotellia, kun kello 12 alkavat sireenit ulvoa ja kaikki kännykät täristä. Kyseessä on Norjan hälytysjärjestelmän viikkotesti. Jos öljyn hinta putoaa tietävät kaikki syöksyä nettipörssiin.

Paluumatka alkaa. Juna Årea kohti lähtee 16:40, rullaa reippaasti ylös tuntureille. Raja-asemalla vaihdetaan junaa, koska Norjan Vy ja Ruotsin SJ eivät kommunikoi. Esimerkiksi lippua suoraan Åreen ei voi ostaa asemalta eikä netistä. Kukaan ei taaskaan kysy passeja, nyt sentään kaksi vartijaa seisoksii asemalla.

Mukavuusmatkailua tuntureillla 

Gästhusetissa on kaikki taas valmiina. Iso huone kahdella makuualkovilla, hinta yöltä vain 870 kr + 45 kr per lakana.

12.6. Åre

Lämmintä ja kirkasta viimein myös tuntureiden keskellä. Hiihtohissit eivät vain toimi eivätkä tavatut paikallisetkaan ole varmoja, joko kesäsesonki alkoi. 

Emme siis kiipeile vaan istumme taas oluella rannassa. Åre on yhtä irvokkaan kliininen ja sporttinen kuin Levi, mutta sen Systembolagetissa kaljaosastokin on marketin kokoinen. Opimme, että paikan nimi ei suinkaan liity malmiin (ore) vaan pohjautuu saameen, ehkä karua tunturilakea tarkoittavaan sanaan.

13.6. Åre-Uppsala

Pitkä päivä junissa. Näin kokee tarkalleen, ettei Ruotsi ole vain pitkä vaan myös leveä. On istuttava 4 tuntia länsirajalta Sundsvalliin itärannikolle. Sieltä vaihtoehtona olisi pohjoinen paluureitti Merenkurkun ylitse Uumajan kautta. Mutta onneksi hylkäsimme sen idean jo suunnitteluvaiheessa: tänään Uumajan juna on peruttu 'kuparivarkauden' (!) vuoksi. Tuskin on sattumaa, että täällä rannikolla on keväällä toistunut sekä näitä varkauksia että telemastojen sabotaaseja. Suomessa tätä ei tietenkään uutisoida. Sattumoisin. 

Syömme Sundsvallissa subbarit ja näemme abien penkkarikulkueen, Ruotsissa niitä juhlitaan tänään. Sitten lähijuna Gävleen 2 tuntia ja vielä 1 tunti pikajunalla Uppsalaan, joka on lempparimme verrattuna Tukholmaan. Kuin tulisi kotiin. 

BW-ketjun hotellissa online-kirjautuminen on järjettömän mutkikas ja buginen, päivän ainoa kiusa, muuten erinomainen rauha istua falafelilla kosken partaalla juuri auringon laskiessa... 23:n aikoihin...

14.6. Uppsala-Tukholma

Painava helle jo aamusta. Pakollinen pistäytyminen English Bookshopissa, sillä Natt och Dag loppui jo Åressa ja Tevisin "Man Who Fell..." hupeni päivässä. S ostaa uuden nuottilaukun, minä Donnen rokkielämäkerran. 

Junia Tukholmaan menee aivan yhtenään, mutta silti ne ovat verraten täysiä. Vielä on pysyttävä virkeänä klo 20:n iltalaivaan saakka. S saa kioskista lähijunaliikenteen halvat päiväliput, niillä voi pendelöidä Djurgårdenin raitsikalla. S ja A menevät eläintarhaan, minä vartioin reppuja puistossa.

Raitsikat takaisin keskustaan ovat aivan täynnä, niin on keskustakin. Lounas vakiosushipaikassa, kävely terminaalille, missä pienen Euroopan merkeissä tapaamme E & M:n palaamassa Baselista.

Enää yksi yö ja meri jäljellä Suomeen. Olemme osaltamme todistaneet miten helposti ylös Norjaan pääsee junallakin, periaatteessa.  Käytännössä eurooppalainen junaliikenne on yhtä hasardia, kansallisten yhtiöiden kömpelösti hoitamaa joukkosiirtelyä kuin railausnuoruudessani.

"Efforts by any private operator to solve the night-train puzzle are welcome, but the problem ultimately is political. And as most European countries are too small for national night trains, that means solving these issues EU wide. The European Commission, in a 2021 report , flagged a dozen routes where night trains would make economic sense but currently do not run. Yet, in the years since then, no action has been taken."

11.6. 2025 Jon Worth, Guardian 

Kirjoilla on kohtalonsa mutta digiä ne eivät torju

 

Olin juuri edellisenä päivänä sanonut S:lle, että jos mr. Natt och Dag vielä joskus julkaisee lisää proosaa, niin ostan välittömästi. Tämä oli vahva julistus siksi, etten juurikaan osta suomenkielistä kirjallisuutta, kun ulkomaisiinkin saa uppoamaan riittävästi rahaa. Heti seuraavan aamun (1.6.) Hesarissa oli sitten arvostelu Natt och Dagin uudesta romaanista, jonka ilmestymisestä en ollut huomannut ennakkotietoja. 

Kirja on pokkarinakin jyty, mutta siitä tulee nyt lähes täydellinen matkakirja. Matkaa varten saan käyttööni myös S:n vanhan, ergonomisemman rinkan, joten pokkarin paino ei ehkä tunnu niin kuin se tuntuisi omassa säkkimäisessä rinkassani. 

Näin onnelliset sattumat todistavat, että kirjoillakin on edelleen kohtalonsa.
Mutta digihullutuksen vyöryä ja nöyhtää ne eivät pysäytä.
Eikä auta, vaikka kuinka muistuttelen mieleen Pekka-sedän saarnaa viime syksyn Stfk-juhlissa: 60 ikävuoden jälkeen geenit tavoittavat kantajansa, joten... 

Noin muuten olen edelleen sitä mieltä, että internet olisi lopetettava. Vaikka mitään en tee omaksikaan parhaakseni sen sulkemiseksi.

Kirjojen kohtalokkuus tuo mukanaan ennakoimattomia yllätyksiä, joita ei saisi putkimiehenä, vaikka vuositulot olisivat siinäkin hommassa kymmenen kertaa kovemmat kuin tekstityöläisenä.  

Huhti-toukokuun vaihteessa maailma mullistui merkittävästi, kiitos kustantamojen hyväksyvän palautteen. Yksi pieni apurahakin osui samaan mullistavaan jaksoon, joten virallisesti voin käyttää 5 kuukautta tästä vuodesta kirjoittamiseen, 3 tietotekstiin ja 2 kaunotekstiin – mikä siis käytännössä on enimmäkseen lukemista ja siitä luetusta muistiinpanojen keräämistä: kirjoitan siitä mitä kirjoista ovat muut kirjoittaneet. Luon tekstiä, jonka ainutlaatuisuuteen ei kukaan muu uskoisi kuin minä itse. Niin kuin miljoona muuta tekstityöläistä, päivästä päivään, kirjasta kirjaan.

Suomalaisten digihullutusten kiihtyessä tämä metatyö tuntuu yhä enemmän luostarimaiselta touhulta, vaikka läppäriähän minäkin enimmäkseen käytän. On se sentään lähes antiikkinen läppäriksi. Odotan täsmäapurahaa ostaakseni uuden. Kuinkas muuten. Apurahat ovat vahvoja signaaleja maailmankaikkeudelta. Viimeisiä.

Katsoin kirjaston lainarekisteristä, että huhti-toukokuun aikana (1.4-5.6). olen ottanut kirjastosta tasan 150 lainaa. Niistä 51 on DVD-filmejä, isoin osa seuraavaan kirjoitusprojektiin liittyviä. Kirjoista yli puolet on uusintalainoja teoksista, joihin on palattava projekteissa, myös sellaisissa, jotka edelleen odottavat apurahoitusta ”vahvan motivaation” ja tietokirjan syntymiseksi. Apurahojen havaitsemiseksi voisi perustaa ihan oman projektinsa, SESIn (Search for ExtraScholarly Intelligence).

Ei teosten toistolaunaus keneltäkään pois ole. Nykyinen klassikon tunnus on se, että kirjaa on tasan yksi kappale Metson varastossa eikä se kiinnosta ketään muuta kuin genreen hurahtanutta tutkijaa. Eikä meitäkään montaa ole. Viime vuonna ihmettelin, kun Alf Henrikssonin Ekot av ett skott -teokseen tuli yllättäen jonkun muun varaus ja jouduin keskeyttämään omat toistolainaukset (ja sitten ostamaan oman kappaleen käytettynä). Äskettäin selvisi, että kirjaston kappale on lainassa toisella tamperelaisella genrekirjoittajalla. Samoista materiaalitarpeista.

Kevät tuntuu kuitenkin hujahtaneen ilman sitä kaikkein tärkeintä eli ilman yhtäkään kaunokirjaa, joka herättäisi uutta innostusta vanhaan genreen. Scifi tuntuu hiipuvan maailmasta, jossa sillä luulisi olevan yhä enemmän lukijoita ja harrastajia. Oikea scifi. Niiden samojen ihmisten scifi, jotka eivät voi toipua talvisen tähtitaivaan ihmetyksestä. Ne, jotka edelleen pyörittävät SETI@home-ruudunsäästäjää, vaikka projekti haudattiin jo vuosia sitten. Planeetta Terra keskittyy nyt enää itsetuhoonsa.

Toinen positiivisen huimauksen suunta on historia, mutta sieltä on vaikeampi löytää itseä kiinnostavia aikakausia ja sitten vielä samaan lokeroon osuvia kirjailijoita. Luin keväällä loppuun Rory Clementsin John Shakespeare -sarjan ja siirryin C.J. Samsonin Shardlake-sarjaan (eli Elisabetin regiimistä Henrik VIII:n aikaan), mutta historiallisina dekkareina Samsonin kirjat ovat hirvittävän hitaita ja alkeellisella dialogilla paisuteltuja verrattuna Clementsin kirjoihin. 

Kyllä spefissäkin on yliarvostettuja kirjailijoita, joilla on iso fandom vaikka tyyli on ihan metrimakkaraa, mutta dekkareiden ja trillereiden puolella menestyvältä kirjoittajalta edellytetään vieläkin vähemmän mitään sanataidetaitoja. Tämä on todettu tuhannesti ennenkin.

Huomenna lähdemme kohti Norjan ja Ruotsin tuntureita eli ”vuoria” kuten niistä ajattelemme tavoitteena. Viikko kylmillä tuntureilla on lomaa ensisijaisesti sillä analogisen hortoilun mittapuulla – ja junien ja bussien poikkeuksia kiroillessa – että on viikon irrallaan edes läppäristä. 

Tavoitteeni on ollut, että vanhetessa kaikki digitaalinen pyyhitään pois arjesta, mutta vailla työn & vapauden erontekoa diginöyhtä täyttää yhä helpommin pienetkin taukopaikat arjesta. Printtikirjojen massa kirjahyllyissä ei riitä nöyhtää torjumaan, se on pakko itselle tunnustaa.

Jotain kumouksellisempaa pitäisi keksiä analogisen elämäntavan takeeksi. Edes seuraavalle vuosikymmenelle.