Ihmeen paljon Berliiniin riittää turisteja, suomalaisia syyslomalaisiakin näkee täällä. Jos vaihtoehtona olisi kultturelleja kutkuttava Lontoo tai tyylitietoisen somearvoa nostattava Pariisi, niin miksi kukaan tulee Berliiniin, jossa ei ole mitään lisäarvoa perusturistille?
Ostalgialle täällä keksitään uusia muotoja, kuten kaupunkikierros aidoilla trabanteilla, mutta kokonaisuutena kaupunki on edelleen niin iso ja jakautunut, että missään ei tunne olevansa erityisesti Berliinissä, verrattuna noihin muihin kulttuuriturismin mekkoihin. Tai voihan tämä olla turistin kannalta rentoutuneempi ilmapiiriltään verrattuna brexitin ja keltaliivien järisyttämiin kilpailijoihin.
S & A lähtivät reippaasti suoraan aamiaiselta tutkimaan muurigalleriaa idempänä, minua ei hyytävä syysaamu houkuttele. Hotellihuoneen tv-ruutu on niin valtava, että se on ikkunan sijaan parveke maailmaan.
Tuntuu kuin olisi ollut jo viikkoja matkalla vaikka vain kuusi päivää. Työhuolet eivät seuraa perässä, kun töitä ei ole, aika murenee päivien sijaan tunneiksi.
Aiemmin olin freelance-toimittaja ja freelance-tutkija, nyt olen vain free-free vailla apurahoja ja keikkatöitä. Aiemmin edes kirjamessut rytmittivät syksyä, nyt Tampereen kirja"festarit" osoittavat taas yhden kirjavuoden lähestyvän loppuaan. Aiemmin elin kirjoista, nyt elän kirjoille. Muistelmien maksimikooksi olen asettanut sata sivua, se täyttyy nopeasti jopa "tunnustan pelänneeni" -näkökulmalla. Samaan aikaan toisaalla: Avaimen blogissa näkyy ilmestyneen juttuni tietokirjailijan iloista ja turhautumisista.
Juuri ennen matkaan lähtöä allekirjoitin Oppianin kanssa sopimuksen seuraavasta, ensi syksyyn osuttuvasta leffakirjasta. Kiitos kiitos kiitos Oppianille, että se pitää pääni kääntyneenä tulevaan jopa täällä Itä-Berliinin portaalilla.
*
Ja sitten jotain aivan muuta: Quedlinburg. Satukirjamaisen sööttinä suojeltu kaupunki on täydellinen vastakohta tehokkaan suureelliselle Berliinille. Quedlinburg on niin syrjässä kaikesta, että ihmettelen miten tänne ulkomaiset turistit osaavat osua. Aivan samanlainen turisteille kiillotettu historiansiivu tämä on kuin Rothenburg, jossa kävimme edellisellä Saksan reissulla 2019, mutta tähän aikaan vuodesta rauhallisempi.
Hotellimme on sekin vastakohta viimeöiselle. Tämä on hirsilinnoitusta muistuttava viisisataavuotias majatalo raatihuoneen vieressä, entinen nahkurikillan rakennus. Silti yöpymisen hinta on neljän tähden interiööreillä sama kuin Itä-Berliinissä ilmastoimattomassa huoneessa. Täällä tutkimme keskiajan jälkiä maisemassa Saaran toiveesta.
Teimme matkaa tänne Berliinistä yli neljä tuntia, mukaan lukien tunnin lounastauko Magdeburgissa. Junaliput koko perheelle maksoivat yhteensä 49€, se tuntuu olevan täällä minimihinta kaikelle matkailulle, tosin unohdimme automaatilla, että lapsimatkaajan ikäraja olisi ollut 14v. Matka oli pohjanmaalaisen näköistä lakeutta peltoineen, mutta isompaa ja rehevämpää, ja haikaroita ja haukkoja maiseman yllä mannermaisittain.
Säästä riippuen menemme huomenna maastoon tai museoihin. Harz-vuorten likeisyys on edelleen arvoitus. Ehkä näin littanassa maisemassa jokainen nyppyläkin on vuori. Kun kulttuurimaisema on ainakin 800 vuotta syvä eivät perinteiset kolmiulotteisuuden lait päde.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti