Koronauutisia seuraa kuin toisiinsa synkronoituja rulettikiekkoja, joissa pallot sinkoilevat ja pyöreiltä näyttäneet radat muuttuvat ellipseiksi. Harrastajateatterin hallituksesta käsin niiden seuraaminen sekä opettaa että vääristää perspektiiviä siitä, mikä on normaalia arkea.
Taloteatterin tavoin harrastajateatterikin tekee ohjelmistosuunnitelmat kauaksi eteenpäin, joten pandemiarajoitusten katkaistessa yhden projektin esitykset kaikki sen jäljessä tulevat kärsivät yhtä varmasti kuin ketjukolaria edeltäneessä jonovauhdissa. Sitten on teatterin hallituksen vastuulla tehdä erittäin huoliteltuja päätöksiä, minkä verran millekin projektille voidaan antaa uusia aikoja harjoituksille ja esityksille, jotta luvatut ensi-illat edes seuraavaan syksyyn mennessä saadaan toteutettua.
Isoin ero taloteattereiden ja harrastajateattereiden välillä on se, että taloteattereiden pandemia-hädästä pidetään mediassa jatkuvasti meteliä ja hallitus lupaa niille koronatukea. Suomen 800 harrastajateatteria voi romahtaa kaikessa hiljaisuudessa, ilman, että kulttuuriministeri Kurvinen suoristautuu tähänkään tehtäväänsä.
*
Suunnilleen vuosi sitten tein ehdotuksen omasta ohjausprojektistani. En ollut löytänyt ketään, joka olisi kiinnostunut ohjaamaan seurakunnan laivaseminaarista kertovaa näytelmääni, joten muuta mahdollisuutta ei jäänyt jäljelle kuin tarjoutua ohjaamaan se itse.
Projektinhallinnastahan minulla on yliopistoajalta kokemusta enemmän kuin tarpeeksi. Näytelmän ohjauksesta vain sen verran kuin mitä Terhin projekteissa olen oppinut näyttelijän näkökulmasta... ja tietysti draamalinjan teoriapainotteisista sivuopinnoista 1980-luvulla. Ainoa bonus, mitä tämän projektin näyttelijöille pystyn tarjoamaan, on se, että ohjaan sentään omaa tekstiäni. Tyylilajiltaan näytelmä on 'vakava farssi' (oma määritelmäni), joten dialogin osalta on muutenkin verraten yksiselitteistä, mitä repliikit ilmaisevat hahmoista ja toiminnasta.
LOJP-näytelmän casting pidettiin joulukuun alussa, kun pandemiassa oli "lähes lupaavaa" -vaihe, hieman kuin myrskyn silmäkkeessä. Sen jälkeen puolitoista kuukautta on ollut taas varsin myrskyistä, kunnes nyt äkisti parin päivän ajan ovat uutiset läheltä ja kaukaa tarjonneet "positiivisia signaaleita", kuten pandemian korkeimmat virkamiehet uskaltavat tilannetta luonnehtia. Teatteri on ollut suljettuna niin täydellisesti, ettei siellä saa järjestää edes harjoituksia. Olen pitänyt näyttelijöiden kanssa vasta kolmet lukuharjoitukset, joista kolmansissa sentään mallattiin jo paikkoja ja suuntia. Vasta 5.2. meillä on toivoa päästä ensi kertaa teatterille ihan oikeana näytelmäkohtaisena ryhmänä.
Teatterin kannalta ohjaajaakin tärkeämpi osa näytelmäprojektia on sen tuottaja. Sellaisenkaan löytäminen ei ollut helppoa, ja siihen koko hanke olisi lopahtanut jo vuosi sitten, jollei pj Katri olisi ehdottanut, että kasataan tuotantotiimi. Tämä ratkaisu on toiminut erinomaisesti, koska 6–7 tiimiläisen välillä ideoita on voinut pallotella netissä. Tuottajan merkitystä ohjaajan luottohenkilönä mikään tiimi ei tietenkään täytä, mutta harrastajateatterissa tuottajat tuntuvat olevan muutenkin sellaisia supersankareita, jotka ilmaantuvat jos ovat ilmaantuakseen ja katoavat taka-alalle heti kun näytelmä on saanut ensi-iltansa.
LOJP-projektin osalta ensi-iltaa on toistaiseksi jouduttu siirtämään vain puolitoista kuukautta eteenpäin, maaliskuun alulta huhtikuun lopulle 23.4. Periaatteessa meillä on vielä hyvin aikaa harjoitella teatterillakin, kunhan pandemiassa ei tapahdu uusia dramaattisia käänteitä.
*
Nyt lähden viikonlopuksi Kuopioon katsomaan elokuvia. Alunperin tämän piti olla se viikonloppu, kun pääsen Mikkeliin eli Työväen Näyttämöpäiville viettämään teatterimaratonia, jollei TNP:ä olisi ei-kovinkaan-yllättävästi peruttu. Elokuvat ovat laiha lohtu. Mutta sentään Savossa ruttoviruksetkin ovat niin laiskoja ja oppineita, että teatteriyleisön ne voivat kyllä vaarantaa muttei filminäytöksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti