KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Helsingin kirjamessuilla ilmestyi runokirjani Arpapapitar

Scifi-luentoni Hämeenlinnassa 12.11.

Tukholmassa leffafestareilla 17.-19.11.



perjantai 4. kesäkuuta 2021

Oikeassa duunissa 1981

 


Yritin löytää päiväkirjaa kesästä 1991 mutta löysinkin päiväkirjan kesän ensimmäisestä viikosta vuonna 1981.  Aloitin tuolloin elämäni ensimmäisessä työpaikassa, olin 17-vuotias. Työpaikan rakennustyömaan apurina puhui minulle äitini, joka sattui tuntemaan rakennusfirman pomon, Kärkkäisen vaimon. Työ kesti vain muutaman viikon. Siinäkin ajassa uuvuin niin täysin raskaan ruumiillisessa työssä jollaiseen en ollut tottunut, etten olisi ehkä pidempään jaksanutkaan. Merkitsevintä työssä oli se, miten elämänpiiri avautui, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti. Työmaa sijaitsi kymmenisen kilometriä Kuopiosta etelään kansanopistolla, jonne tehtiin opiston uutta päärakennusta ja kunnostettiin vanhoja.

 

1.6. 1981 [maanantai]

"Viimein tuttu kaarre Heikinkievarin jälkeen ja sivutie opistolle. Hiekkatien kuoppainen pätkä ja parkkipaikka kuin aavikko. Mestari Lyytinen löytyy kyseltyä Saabistaan lämmittelemässä. Ihmeellinen tyyppi mestariksi, landeversio Bogartista ja ilme kuin haukalla. Amiskalainen kundi on työnhaussa myös. Lyytinen tajuaa tilanteemme ja neuvoo ohjeet. Ensimmäinen välineeni on harja, jonka  vartta yhdessä timpurin kanssa etsimme vartin verran. Timpurin nimi on Pena. Viimein hän tempaisee metsästä nuoren pajun, kuorii ja napauttaa naulan varren tueksi. Lyytinen neuvoo päätalon terassille, käskee puhdistaa kivilaattojen raot hiekasta, jotta laasti saadaan levitettyä.

Olen ehtinyt hoidella toimeani puolisen tuntia, kun itse pääpomo Kärkkäinen ilmestyy paikalle. Mestarit neuvovat yhdessä työtäni näyttäen vuorotellen esimerkkiä. Hymyilyttää nähdä iso kiho harjan varressa heilumassa hienoine kenkineen. Uutta tarmoa saaneena ryhdyn toimeen suuremmalla teholla halkaisten harjan. Timpuri korjaa mökellykseni.

Unohdan pitää kahvitauon. Ruokatunnilla ajan Heikinkievarille syömään. Ruoka on turhan kallista meikäläiselle, turvaudun hampurilaiseen.

Ruokatunnin jälkeen jatkettiin samalta paikalta. Prinssi sinipaita tuli mukaan jelppimään. Välillä kannoin sementtiä."

 

2.6. 1981

"Toinen herätys, yhä unisempi aamufiilis. Sade osuu ikkunaan eikä elämä jaksa oikein startata. Mopo sentään, vaikka painoa on paljon, kun tungen päälleni sadehousut ja -takin. Perillä pieni odotus ja sisälle kuivaan varastoon. Jatketaan siitä mihin eilen jäätiin. Sitten mestari osoittaa uuden työmaan samaan tehtävään: rehtorin talon terassille. Opistoon riparille tulleet lapset tuijottavat kiinnostuneena menoani, kun kannan laastia ja vettä. Ruokatunnilla ehdin syödä halvan hernekeiton ja heittää tikkaa ritarin kanssa."

 

3.6. 1981

"Kaunis kylmä aamu taas. Villapaita lämmitti, mutta jalat ja kasvot jäässä. Kaikki hytisevät varaston ovella. Mestari määräsi tasoittamaan hiekkarinteen lapiolla. Iltapäivällä raapustan laastia tiiliseinistä teräsharjalla. Välillä olen muurarin apulaisena. "No nyt saahaan hävetä, kun myöhästyttiin ruokatunnilta", totesi mies. Hänen villapaidallaan saisi vakanssin majakkana. Hän kävelee ympyrää ja raapii partaansa, kiroaa ja puhuu paljon."

 

4.6. 1981

"Vettä taivaan täydeltä. Petkeleen ja lastan avulla irrottelen taas liikoja laasteja. Kahvitunti kolkossa sementtikellarissa, pääskyset sirkuttavat pannuhuoneen puolella. Istun lattialla, puren sämpylää. Iltapäivä on tiukempi, kun joudun naputtelemaan kovinta laastia moskalla ja raudalla. "

 

5.6. 1981

"Sadetta yhä. Tikapuineni taiteilen viiden metrin korkeudessa lastan ja teräsharjan kanssa. Kahvitunnilla huomasin ottaneeni väärät eväät, kuusi kuivaa sämpylää. Ruokatunnilla en silti viitsi kievarille, vaan pistäydyn kaupalta alennusleivoksia. Iltapäivä viikonloppua suunnitellessa. Itse Kärkkäinenkin pistäytyi katsomassa edistymistä mutta häipyi pian."

 

 

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin en ole vieläkään saanut käsiäni kiinni oikeaan työelämään. En pidä kirjoittamista enkä opettamista Oikeana Työnä samassa merkityksessä kuin olen lapsesta saakka nähnyt oikeita duunareita, jotka nukahtavat kotiin tultua väsymyksestä.

 

En ole eläessäni käynyt edes yhdessäkään oikeassa työhaastattelussa. Muutama vuosi sitten hain TAIKElta läänintaiteilijan paikkaa, mihin kuului haastattelu, mutta kun he kerran eivät huolineet minua virkataiteilijaksi, niin päättelen ettei sekään ollut oikea haastattelu vaan pelkkää sirkusta liian vanhan hakijan muodolliseksi torjumiseksi. 

 

Neljäkymmentä vuotta olen elättänyt itseäni sellaisten samanlaisten koulurakennusten sisäpuolella, joskus hyvinkin kapealla leivällä, jollaisia kesänä 1981 olin osaltani piikkaamassa edustavaksi. Ihan jotenkin muutenkin nämä työsuomalaisen velvollisuudet olisi voinut täyttää, vähän rahakkaammin ja paljon määrätietoisemmin. En vain tiedä miten.  Ei ole tarvinnut tietää. Neljäkymmentä vuotta elämässä on riittänyt, että on hyvä tuuri.


Aksu tokaisi kerran, että "sinä se sitten aina putoat jaloillesi kuin kissa". Hän ei sanonut sitä lainkaan myötätuntoisesti tai kiitellen, vaan sellaisella miehille ominaisella kateudella jolla muistutetaan, että muut ovat tehneet enemmän töitä samanlaisen hyvinvoinnin eteen joka Soikkelille näkyy langenneen luonnostaan. Muistan sen tokaisun aina sen vuoksi, että kukaan muu ei ole sitä sanonut ja silti se tuntuu niin osuvalta, ettei keskiluokkaisenkaan elämäntapaan LIIAN HELPOLLA päätymistä kehtaa selittää kellekään. Ennemmin vain kertoisi työläiskodin pienestä yksiöstä josta kasvanut ja esittelisi valokuvia teini-ikäisenä tehdyistä raskaista työvuoroista, jos sellaisia olisi joku ottanut. Todisteeksi, että oli jokin vaihtoehtoinenkin elämänpolku, jossa OLISI SAATTANUT tehdä sen kaiken mitä ihmisen pitää elämässään tehdä ansaitakseen onnensa.



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti