KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
7.-8.10. Turun kirjamessuilla
16.-21.10. Mökillä Savossa
28.10. Helsingin kirjamessuilla

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

"Mommy" - hyvää tekotaidetta indie-yleisölle

Onhan se taidetta, mutta onko se ...
a) kaunista?
b) kiinnostavaa?
c) aitoa indietä?

Kanadalaisessa "Mommyssä" hämmästyttävintä ei ole se, miten helpolla nuoren polven tekotaide menee lävitse palkintoraadeissa ja jenkkiviihteeseen turtuneiden kriitikoiden tutkassa, vaan se, että elokuvassa on scifistinen lähtökohta, jolle ei ole mitään tarvetta ja perusteita. Elokuvan introssa esitetään, että "kuvitteellisessa Kanadassa" valitaan vuonna 2015 hallitus, joka julistaa lain ongelmalapsien vapaaehtoisesti siirtämisestä valtion hoiviin. Tätä utopistisen hienolta kuulostavaa optiota käsitellään elokuvassa kansakunnan traumana, kun dysfunktionaaliset perheet ovat vaitelias enemmistö ja funktionaaliset perheet meluisia häirikkötapauksia - mutta olisihan traumaa voinut käsitellä todellisena kansakunnan tilana, ei siihen mitään scifististä jossittelua olisi tarvittu? Ainoa selitys moiselle spekulaatiolle on se, että ohjaaja-käsikirjoittaja Xavier Dolan on halunnut käyttää elokuvassaan joka ikisen idean mitä saa siihen johonkin kohtaan ympätyksi.

Scifistinen intro on kuitenkin hyvin pieni lähtökynnys tälle elokuvalle. Paljon enemmän keskimääräistä katsojaa voi rassata - ja turtunutta kriitikkoa elähdyttää - se iso kerronnallinen ratkaisu, että kuva on rajattu 1:1 -suhteeseen. Postmerkkimäiseksi kutistetun valkokankaan sisälle rajautuvat pakostakin yksittäiset ihmiset ja heidän reaktionsa. Hieman toisin ajatellen elokuvalippujen hinta pitäisi puolittaa, kun kuvakin on puolitettu...

No, kuvakerronnaltaan "Mommy" on toki sujuvan järkevästi tehtyjä valintoja eikä turhaa kikkailua esiinny kuin muutamissa poseeraavissa kohtauksissa, joissa Dolan käyttää hidastettua kuvaa korostaakseen päähenkilöidensä keskinäistä onnea erillään muusta maailmasta. Musiikkiraidan pirtsakka tunkeilevuus ja imelä tunteilevuus ovat nekin aivan liikaa omaan makuuni. Ohjaajan ikää voisi veikata pikemminkin 16-vuotiaaksi kuin 26-vuotiaaksi. Kypsän taiteilijan ei tarvitsisi imellyttää kuviaan niin vahvasti ja niin vailla itseironiaa kuin "Mommyssä" tehdään.

Mutta onko "Mommy" taidefilminä kiinnostava? Ainakin omalla kohdallani kesti aikansa, ennen kuin sen päähenkilöt, rähjäävä wannabe-muori ja tämän poika, alkavat näyttää TOISIINSA NÄHDEN kiinnostavan draamalliselta parilta: ei siis pelkästään heidän riippuvuussuhteensa vaan myös tapa suojella toisiaan maailmalta. Kolmen henkilön rakkaussuhteeksi laventuessaan "Mommy" on jopa poikkeuksellisen hienosti käsikirjoitettu tarina ja juuri siltä osin katsomisen arvoinen elokuva - vahvojen näyttelijöiden harvinaista juhlaa, joiden kummallinen kanadanranska tekee heistä kaksinverroin veikeämpiä. Nimihahmoa esittävä Anne Dorval on oikeastaan hänkin riittävä syy nähdä tämä elokuva: rujonrento mervitapola-hahmo jolla on pomminkestävä itsetunto.


"Mommyn" tehoja vie kuitenkin juuri se, miten elokuva pyrkii olemaan niin aitoa indie-kamaa, että julkisissa tiloissa rähjääminen ja keskikaistalla hortoilu ovat ainoita eleitä, millä ohjaaja-käsikirjoittaja Dolan keksii sotia "kuvitteellista Kanadaa" vastaan.

Jep, sattumoisin olin nähnyt Dolanin "Kangastuksia"-elokuvan ja sen jälkeen pohjalta olin varautunut hyvinkin ulkokultaiseen taidefilmikerrontaan. Mutta "Kangastuksia" on kuin patsaita tapettia vasten verrattuna "Mommyn" eloisuuteen. Kliimaksin yllättävyys toimii erinomaiesti, samoin lavennettua kuvaa käyttävän jakson funktio sitä edeltämässä. Jopa elokuvan rajattoman kliseinen lopetus on likimai siedettävä, kiitos hurjapäisen hienon näyttelijätyön (17-vuotias Antoine Olivier Pilon). Ja toki on todennäköistä, että Xavier Dolan on erityisen hyvä juuri näyttelijäohjaajana eikä kuvaohjaajana, ja sikäli hänen tekemisiään kandee seurata vastaisuudessakin.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti