KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
7.-8.10. Turun kirjamessuilla
16.-21.10. Mökillä Savossa
28.10. Helsingin kirjamessuilla

torstai 27. maaliskuuta 2014

Alakohtaisesti tyypillisin laji (luolafilmit)

Jokaisella taiteenalalla arvovaltakamppailua käydään siitä, mikä aihe, periodi tai laji nousee kyseisen alan prototyyppiseksi edustajaksi. Esimerkiksi kirjallisuudessa romaani on ollut ylivoimainen yli sadan vuoden ajan eikä loppua näy, jollei sitten digijulkaiseminen ja lajityyppien sisäinen kamppailu syö romaanin uskottavuutta lähivuosina.

Mutta mikä olisi elokuva-alan tyypillisin aihe, periodi tai laji, jonka nimissä oscarit tai klassikkomaine varmiten heltiävät? Time-lehden artikkelissa oli äskettäin (3.3.) vertailtu parhaan elokuvan Oscarin voittaneiden filmien tyypillisiä efektejä (millaista väkivaltaa, seksiä, yhteiskunnallista kritiikkiä, jne) ja etsitty varman voittajan reseptiä. Varmin yhdistävä tekijä Oscar-voittajilla näytti olevan se, että elokuvan alussa ei näytetä tekijöiden krediittejä. Genre-elementeillä sen sijaan ei ollut juurikaan merkitystä, jollei naishahmojen alastomuutta lasketa pienimmäksi yhteiseksi tekijäksi hollywoodpornon epämääräisessä lajissa.

Ehdotuksia tietyn genren prototyyppisyydestä on toki tehty, niin melodraaman kuin scifinkin osalta. Tällä viikolla aloin lukemaan Carl Freedmanin teosta Versions of Hollywood Crime Cinema, jossa perustellaan oikein pätevästi, että kaikki Hollywood-elokuvat ovat oikeastaan rikoselokuvia. Mutta Freedmanin näkökulma on viileän marxilainen kulttuurikritiikki, joten ostan hänen teesinsä ennemminkin akateemisena puheenvuorona kuin leffaharrastajan kannalta.

Oma ehdotukseni prototyyppiseksi elokuvaksi olisivat luolafilmit. Ei mikään omaperäinen idea,
myönnetään, mutta eipä ole kukaan tullut tästä tunnetusta ilmeisyydestä (Platonin luolavertaus = elokuvateatteri) huolimatta myöskään tehneeksi historiikkia luolafilmeistä omana lajityyppinään.

Tai itse asiassa on. Pienellä googlauksella löysin Guardianista artikkelin, jossa esiteltiin hiilikaivostyöläisyydelle omistettua näyttelyä, ja samassa yhteydessä muistutettiin miten pitkä historia kaivoselokuville löytyy... hauskana yksityiskohtana se että ensimmäisen kaivosdokumentaristin esikoisleffa oli ollut vuonna 1929 samassa brittien ensi-illassa kuin Panssarilaiva Potemkin. Siinäpä on ollut alkukuvan kokemusta työväenluokalle!

Mutta hiilikaivosleffat ovat vain pieni sivukäytävä luolafilmien jatkumossa... ja nyt asiaa miettiessä muistan nähneeni äskettäin Tytti Rantasen artikkelin niin & näin -lehdessä, jossa oli tätä arkkikokemusta filosofoitu uusimpien (arkeologisten) luolafilmien yhteydessä...

Enää puuttuu teoreettinen malli miten kuvailla kunnioittavasti samankaltaisuutta parhaiden luolafilmien välillä, jos lajin top5 voisi olla vaikkapa tällainen:

  1. Tuhansien silmien edessä (1951): Kirk Douglas pitää sensaatiouutisen hyvin haudattuna...
  2. Cave of Forgotten Dreams (2010): Herzogin unenomainen dokumentti luolamaalauksista... pitäisi kuulemma nähdä 3D:nä ymmärtääkseen tämän elokuvan todellisen arvon...
  3. The Descent - loukussa (2005): uskottavan klaustrofobinen kauhufilmi luoliin laskeutuvista vähäpukeisista naisista... myös naurettavan kömpelö siitä pitäen kun olmit esitellään...
  4. The Sanctum (2011): myös yllättävän realistinen kiipelikuvauksena, ja ehkä myös tutun kliseinen aineksiltaan mutta ei sentään mitään yliluonnollista pöpöilyä...
  5. The Navigator (1985): fantasiatarina keskiaikaisesta kylästä jonka väki pelastautuu nykypäivän Uuteen Seelantiin tunnelia myöten... en ole nähnyt mutta jos elokuva kuvailujen perusteella selviytyy näin kummasta juonesta sen täytyy olla joillain vanhakumman kriteereillä hyvä...

Runsaasti lisää luolaelokuvia löytyy moviecus.com'in alta hakusanalla cave.  Mutta todella kiinnostavaksi luolaelokuvien lajityyppi muotoutuu vasta sitten, kun mukaan vertailuun otetaan myös sukellus- ja sukellusveneaiheiset filmit.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti