KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- tietokirjani Eroottinen elokuva on ilmestynyt
- Muoniossa 27.7.-2.8.
- Tukkateatterin "Olipa kolmannen kerran" 8.8.
- Mökillä Savossa 9.-12.8.
- Helsingissä 13.8.






tiistai 19. joulukuuta 2023

Tällä tavalla hävitään aikasota (romaani)

 



Amal El-Mohtar & Max Gladstone: Tällä tavalla hävitään aikasota
Suom. Kaisa Ranta
221 s.
2023, Hertta



Kirjeromaanit, nuo analogisen maailmaan hitaat ja aukkoisuudessaan jännittävät dialogikertomukset, eivät yleensä toimi scifille ominaisessa aikaskaalassa. Onneksi fantastikot löytävät kirjeromaanillekin luovaa käyttöä ja vieläpä mittakaavassa jollaista ei ole ennen nähty: ihmiskunnan historian ylittävässä aikasodassa.

Tällä tavalla hävitään aikasota on nimensä mukaisesti pastissi aikamatkailua ja etenkin sen paradokseja käsittelevistä tarinoista. Päähenkilöt edustavat kahta mysteeriksi jäävää tahoa, jotka pyrkivät muuttamaan aikajatkumoita mieleisekseen lähettämällä agentteja muokkaamaan historian huomaamattomia solmukohtia. Toinen osapuoli luottaa teknologiaan, toinen biologiaan ja geneettiseen manipulaatioon. Aikajatkumon varovainen manipulaatio voi kestää vuosia, mutta agenteilla on loputtomasti aikaa.

Taidostaan ylpeät agentit, naiset nimeltä Punainen ja Sininen, lähettävät toisilleen pilkkaavia viestejä, joissa kollegiaalinen ihailu muuttuu vähitellen rakkaudeksi. Sininen edustaa ”haltiahippimaailmaa”, Punainen ”teknodystopiaa”, kuten vakoojat toisiaan nimittelevät.

Koska kaikesta, mitä aika-agentit tekevät, jää jälkiä historiaan, heidän on naamioitava kirjeet osaksi maisemaa tai kasveja, sekä kätkettävä viesteihinsä piilomerkityksiä, joita ainoastaan toinen voi ymmärtää. Punaisen esikunta saa kuitenkin selville viestienvaihdon ja pakottaa tämän järjestämään Sinisen murhan.

Miten Punainen selviää mahdottomalta vaikuttavasta tilanteesta, jossa hänen on tapettava rakkaansa ja samalla pelastettava tämä, perustuu tietysti aikamatkailuun sekin. Juonen loppukäänteet ovatkin oikeastaan kirjan parasta scifiä.

Yleensä tällaiset tarinat ironisoivat itsensä puhki yrittäessään selittää peräkkäisiä ja päällekkäisiä aikaparadokseja, mutta tässä kirjassa riittää pieniä johdonmukaisia yllätyksiä ihan loppuun saakka.

Kerronta nojaa erittäin kunnianhimoisesti kahden genrekirjailijan pyrkimyksiin häikäistä toisensa juuri scifille ja tieteisfantasialle ominaisella tyylittelyllä. Punaisen vakoojan kirjeet ovat amerikkalaisen Max Gladstonen laatimia ja Sinisen kirjeet kanadalaisen Amal El-Mohtarin kynäilemiä. Välillä viestien romanttinen paisuttelu on raskaan imelää ja itseisarvoista, mutta kirjeromaanin perinteessä ryöppyävän romanttiset puhuttelut ovat tietysti sääntö eikä poikkeus.

Lisäksi molemmat kirjailijat näyttävät tuntevan erinomaisesti aikamatkatarinan kliseet. Aikakoneiden sijaan he keskittyvät siihen, miltä ajalliset olennot ja tapahtumat vaikuttavat taiteilijamaisten agenttien käyttämänä materiaalina.

Ihan englanniksi en olisi näin imelää tyylittelyä jaksanut lukea. Suomeksi korkealentoisetkin jaksot tuntuvat konkretisoivan ihailua genreä kohtaan: 

”Kun mahtava Gallumfry kallistuu päin planeettaa ja sen kyljestä sataa pakokapseleita, kun taisteluasemat näivettyvät kuin liekkeihin viskatut kukat, kun radiotaajuudet ritisevät voitonriemua ja kiiturit pyyhältävät pakenevien tyhjiöhäntien perään, kun aseet jyrähtävät viimeisen argumenttinsa mykkään avaruuteen, hän livahtaa tiehensä.”

 

Romanttisuudesta huolimatta tarinassa tuntuu samanlainen viileän byrokraattinen näkökulma aikamatkailuun kuin Isaac Asimovin klassikossa Ikuisuuden loppu (1955), mutta metatasoja on kosolti enemmän. Agenttien kuittaillessa toisilleen siitä, miten he editoivat vastapuolen kertaalleen muuttamaa historiaa, voi kommentteja lukea kirjailijoiden kunnianosoituksina toistensa genretaituruutta kohtaan.

Sekä aikamatkatarinoiden että scifin perinteen päälle rakennettuna Gladstonen & El-Mohtarin teos edustaa ainutkertaisen lajitietoista suoritusta. Se muistuttaa, että scifi on myös omanlaistaan ylevää historianfiktiota.

Ilmestyessään (2019) kirja voitti kaikki mahdolliset alan palkinnot mitä pienoisromaanille voi suoda: Hugo, Nebula, BSFA, Locus. Palkintojen tulva ei herätä muuta ihmetystä kuin että miksi kirjaa ei ole aiemmin saatu suomeksi.

Nyt julkaisusta vastaa tuore pienkustantamo Hertta. Se on hyvin onnistunut täsmällisissä käännösvalinnoissaan. Sydämellistä palautetta sietää antaa siitäkin, että heidän julkaisunsa ovat huolellisemmin toimitettuja kuin isojen kustantamojen teokset.


Markku Soikkeli


Tämä arvio ilmestyy arvosteluna Portti-lehdessä 4/2023

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti