KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024

- helmikuussa hiihtolomaillaan Savossa ja Virossa
- 13.3. käyn teatterissa Helsingissä
- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy syksyllä Oppianilta





keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

Yanagihara: Paratiisiin (romaani)

 


 

Hanya Yanagihara: Paratiisiin

Suom. Arto Schroderus

912 s.

2022, Tammi

 

 

Kolmesta romaanin mittaisesta tarinasta koottu Paratiisiin lienee pisin vaikkei perusteellisin vaihtoehtohistoria mitä yksiin kansiin on painettu. Ainakin se on perusteellisin kaunokirjallinen reaktio mitä korona-pandemia on aiheuttanut.

Kirjan osiot linkittyvät toisiinsa hyvin väljästi. Erittäin mielelläni suosittelen aloittamaan lukemisen kolmannesta, 2090-luvun New Yorkiin sijoittuvasta osiosta. Se toimii kuin itsenäinen kuusisataasivuinen romaani.

"Vyöhyke kahdeksan" -nimellä merkitty osio sijoittuu maailmaan, jossa kansainvälinen korona-kriisi on ollut alku jatkuvien, limittäisten epidemioiden aikakaudelle. Ihmiskunta tulee niin lähelle maailmanloppua vuosien 2056 ja 2070 pandemioissa, että tarvitaan globaali torjuntajärjestelmä – Pekingistä käsin johdettuna.

Tässä vaihtoehtohistoriassa Kiina on maailman viimeinen supervalta. Yhdysvaltojen tilalla on perinteisen dystooppinen, vankilavyöhykkeiksi muuttunut Amerikka, josta puuttuvat televisio, internet ja suklaa. Kertojana on naispuolinen "Charlie", joka elää järjestetyssä avioliitossa ja jonka läheisin luotettu on samanniminen isoisä, Charlie. Isoisä on ollut aikoinaan hyvinkin vaikutusvaltainen tiedemies, mutta vie aikansa ennen kuin pojantytär tajuaa, että karanteenileirejä suunnitellut isoisä voi myös auttaa häntä pakenemaan Amerikasta.

Puolet kirjan kolmannesta osiosta koostuu isoisän vanhoista kirjeistä miesrakastetulleen. Niissä kuvaillaan tiedemiesten ja yhteiskunnan kamppailua pandemioita vastaan. Kiinnostavinta ovat pohdinnat siitä, miksi dystopiaan on niin helppo sopeutua: ihmisten on pakko oppia unohtamaan mitä entinen elämä oli. Lopulta primitiivinen politiikka ja teknologinen kontrolli sulautuvat toisiinsa, epidemiologit muuttuvat "hallintoviranomaisiksi".

Kirjan ensimmäinen ja toinen osio pohjustavat vaihtoehtohistoriaa. Osioita sitoo eräänlainen sukukronikka, jossa kuitenkaan verisukulaisuus ei ole merkittävä sitouttava tekijä, vaan omaisuus ja luokka-asema.

Kirjan ensimmäisessä osiossa eletään vuotta 1890 sisällissodan jäljiltä moneksi valtioksi hajonneella Pohjois-Amerikan mantereella. New York on pienten vapaavaltioiden kyseenalainen paratiisi, jossa sukudynastioiden vallan takaamiseksi suositaan homoavioliittoja. Lapset adoptoidaan orpokodeista ja kasvatetaan kuuliaisiksi sukunsa perinnölle.

Tämän osion päähenkilö on haaveiluun taipuvainen taiteilijaluonne David, joka niin ikään elää isoisänsä suojeluksessa. Erittäin pikkutarkkaan tapakulttuurin ja tunteiden kuvailuun luottava proosa ei mitenkään eroa kuivakkaimmista historiallisista romaaneista. Ilmeisin vertailukohta tällaiselle seurapiiriromanssin kuvaukselle on Henry Jamesin samoille kulmille (tosin 1840-luvulle) sijoittuva Washingtonin aukio (1880). Kirjailija Hanya Yanagihara on kertonut aloittaneensa oman, homoromanssiksi muutetun seurapiiritarinansa reaktiona Jamesin teokselle, mutta lisänneensä siihen kaksi muuta tekeillä ollutta tarinaa.

Mitään vaihtoehtohistoriana kiinnostavaa ei nouse esille kirjan tässä osiossa eikä myöskään kirjan toisessa osiossa. Paikka on kartanomaista rakennusta myöten sama, mutta ajankohta on 1990-luku ja päähenkilönä havaijilaiset aatelisjuurensa salaava nuorukainen. Hänenkin nimensä on David, kuten myös kolmannessa osiossa on Charlesin isä. Nimillä on teoksen sisällä henkilötyyppejä mytologisoiva ominaisuus, jota ei tarkemmin selitetä eikä sovelleta.

Olennaista tässä toisessa osiossa on 1990-luvun kuvaaminen murroskautena, kun AIDSin kaltainen sairaus muuttaa yhteiskunnan käsityksiä miesten rakkaussuhteista. Välillä näkökulma siirtyy Havaijille. Omaakin sukuperintöään tätä kautta perkaava kirjailija käsittelee Havaijia menetettynä paratiisina, saarekkeena maailmassa, jossa imperiumit piirittävät ja tarkkailevat kaikkia assimiloimista vältteleviä osakulttuureita.

Vaihtoehtohistorian isossa kuvassa kyse ei ole vain seksuaalisen identiteetin inversioon perustuvasta peilauksesta, jossa avioliittojen luonnollisena mallina pidetään kahden miehen rakkautta. Romaanin todella massiivinen spekulaatio koskee sitä, miten väestökadon kokenut yhteiskunta yhtäkkiä alkaakin suosia ja sitten pakottaa kansalaisiaan heteroliittoihin uuden sukupolven syntymiseksi.

Kirjassa rinnastetaan sukupuoli- ja etnisiä vähemmistöjä pakottavat hegemoniset asenteet. Poikkeuksellisen lavea historiallinen skaalaus ja vaihtoehtohistorian ylimalkainen käsittely vievät kuitenkin lukijan huomion yksityiskohtiin, joilla lopultakaan ei ole merkitystä kokonaisuudelle. Paratiisiin on komea kattaus aiheita, mutta silti kirjallinen pannukakku.

 

Markku Soikkeli

 

Tämä arvio ilmestyy Portti-lehden numerossa 1/2023 arvosteluna.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti