KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024

- helmikuussa hiihtolomaillaan Savossa ja Virossa
- 13.3. käyn teatterissa Helsingissä
- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy syksyllä Oppianilta





sunnuntai 16. huhtikuuta 2023

Tukholma on Länsi-Suomen pääkaupunki

 

Kun kasvoi Kuopion kaltaisella saarella, oppi ajattelemaan ympäröiviä vesiä rajoina jotka ovat vapautta. Oikeampi sana sellaiselle ympäristölle olisikin 'saareke'. Liekö muissa kielissä yhtä monipuolista metaforatapaa kuin nämä suomen -ke't?

Myös Suomi on saareke. Mutta kun ei ole taitoja eikä rohkeutta merenkäyntiin, ovat meret oikeasti rajoja, jotka vahvistavat tunnetta valtiosta vankilana. Saarekkeessa on sama sävy kuin 'pesäkkeessä'.

Se oli Hannu Taanila joka halusi toistuvasti sumentaa rajaa Suomen ja Ruotsin välillä nimittäen Ruotsia "Länsi-Suomeksi". Tuolla Länsi-Suomessa olen yhden nuoruuskevään saanut viettää sen pääkaupungissa Tukholmassa. Siihen nähden vuodet Turussa olivat kuin elämää Euroopan takakujalla eikä Helsinki ollut yhtään parempi... koska kaikki vuodet sielläkin tuntuvat nyt välivuosilta... 

Joten edelleen lähden keväällä Tukholmaan kuin Länsi-Suomen pääkaupunkiin, josta voi nähdä ja tuntea kauaksi Eurooppaan juuri silloin kuin lämpimimmät tuulet alkavat puhaltaa etelästä ja mustarastaat ovat juuri alkaneet laulaa Lappiksen puistossa muttei vielä Juslenian pihassa..


Laiva Helsingistä Tukholmaan tärisi ja keinui niin että ajattelin sen olevan SKP:n puolueristeily. Sekin tuntui kohtalolta, että merellä kuohuu "aina" juuri silloin kuin minä valitsen laivan maasta poistumiseksi. Ja milloin se ei tunnu kohtalolta niin ainakin draamalta jonka tunnen liiankin hyvin.

Olisi pitänyt sittenkin lähteä Turun kautta. Käydä nostalgisoimassa elämää, joka siellä oli omimmllaan Juslenian takaa kampuksen mäelle kiivetessä, alituisessa välitilassa kirjoista kirjoittamiseen ja takaisin.

Mutta nykyäänhän ei Jusleniaakaan enää ole. Eikä Tukholman Lappiskaan ole samaa kuin 30 vuotta sitten.

Läheisempiä Tukholmassa ovat sen turistipitoisimmat vyöhykkeet, Gamla Stan ja rannat. Tällä matkalla otin hotellin Östermalmilta ajattelematta miten kamalia sen juppivyöhykkeet ovat juuri viikonloppuna. Hotelli oli luxusmaisin mitä turistihintaan saattoi saada, ja kyllähän sellainenkin taiteilijaelämän larppaus jättää jotain erilaisia näkyjä kuin taiteilijaelämän larppaus Tampereella.

 



'Näkyinä' olen itselleni selittänyt sitä mitä Euroopan railausmatkoistakin itselle etsi ja jäi. Sellaista irrallisuutta kaikesta arkisesta, että uskoo edes hieman enemmän sen ERITYISYYTEEN mitä näkee. Tölkillinen vahvaa olutta tai puoli pulloa valkoviiniä vahvistaa yhtä aikaa irrallisuuden ja erityisyyden tunnetta. Nuorena sitä tietysti tapasi kaltaisiaan näkyjä janoavia ihmisiä helposti, junista ja retkeilymajoista. Taiteilijaelämän larppaajana ei sellaiseen ole toivoakaan, mutta jokin taika siinä ajattomassa ja paikattomassa vapaudessa edelleen on, että näkyjä osaa arvostaa... kuten lauantaina kuninkaanpuistossa istuksiessa näin identtiset veljekset joista toiselta puuttui oikea käsi ja kuitenkin hän jäljitteli kaikki veljensä voltit ja parkour-hypyt pitkin puistoa...

Paluulaiva Tukholmasta tuntuu nöyryyttävältä tavalta poistua Länsi-Suomen pääkaupungista takaisin kohti sota- ja energiahullujen hallitsemaa vankilavaltiota. Se on niin kuin kielikylpy happoaltaassa. Silti siinäkin on oma nostalgiansa, etenkin iltalähdöllä – ja helpotuksen tunne kuin pelastuisi Euroopan kokoiselta totuudelta siihen, mitä kaikkea elämässään olisi voinut nähdä ja kokea. 

Sulkeudun hyttiin, katson Suomen kanavalta elokuvaa lapsigangstereista, haen laatikollisen tuliaiskaljaa niille ihmisille joita minä ja S olemme Tampereella kynätyöläisinä. Ilman luokkaretkiä, ilman puolueristeilyjä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti