KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Helsingin kirjamessuilla ilmestyi runokirjani Arpapapitar

Scifi-luentoni Hämeenlinnassa 12.11.

Tukholmassa leffafestareilla 17.-19.11.



maanantai 20. syyskuuta 2021

Meidän viikko: Maanantai

 20.9. 2021 MAANANTAI


Eilen kävelyltä tultua katsoin peräjälkeen neljä elokuvaa. Niinpä näin todella omituisen elokuvallista unta, jossa olin saanut niin karun opiskelijakämpän, että sinne piti hypätä kuilun ylitse. Avain oli laitettava ensin taskuun, sitten hypättävä, ja sitten roikkuessa avattava ovi. Ajattelin että tällaisessa vuokrakämpässä en asu montaa kuukautta. Asunto muistutti hieman Turun yksiötäni, mutta kulmakomeron sijalla oli ylimääräinen ulko-ovi ja portaat rinteeseen, jossa käveli lumiukkoja, yksi kohotti katseensa minuun päin. Se ei edes tuntunut oudolta. Sitten asunto olikin iso ja pyöreä, rauniomainen talo, josta terassin portaat kiertyivät alas kellarin ovelle, josta laskeuduin kellariin: siellä oli kuilun aukko ja kuilussa jokin koneisto, josta kurottui esiin valtava haravamainen väline joka raapi kivilattiaa. Työnsi haravan kuiluun ja suljin kuilua peittävät puuluukut, jolloin koneisto jäi jyskyttämään luukkuja. Kiipesin takaisin ylös asuntoon ja sanoin Saaralle: "Minun oma talokin nauraa minulle." Vein hänet katsomaan kellaria, jolloin näimme miten joku tonttumaiseen punapukuun pukeutunut henkilö ryömi takaperin ylös kellarin portaita.

Heräsimme puoli kuudelta, kun läheiselle rakennustyömaalle menevät kuorma-autot jyrisivät kadulla. Tätä eri tyyppistä rakennustyömaiden meteliä on jatkunut vuosikausia, kun Kalevaa alettiin "täydennysrakentaa" raitsikkaradan ympärille. Kalevasta ei ole pian muuta jäljellä kuin elementtitaloja ja asfalttiliuskoja. Nukahdimme uudelleen, heräsimme jälleen 7:15 kännykän hälytykseen. Lapsen koulun takia joudumme joka aamu herämään täsmälleen tähän aikaan: keittämään kahvin, paistamaan kananmunia lapsen aamiaiseksi, jakamaan Hesarin kahtia. Hesarin kulttuuriosa on nykyään niin saamattoman surkea, että sen enimmäkseen vain selailee läpi ja jää odottamaan että toinen saa luettua varsinaisen lehden.

Kahdeksalta lapsi lähti kouluun ja avasin läppärin, mitä en tee suinkaan joka aamu, niin vaativalta työkoneelta se tuntuu. Halusin editoida valmiiksi Kiiltomatoon menevän arvostelun Hurskaisen romaanista ja lähettää sen, jotta voisin tällä viikolla kirjoittaa jotain ihan muuta kuin arvosteluja. Yhdeksältä keräsin vaatteita lähteäkseni jumppaan, kun muistin että se olikin peruttu tältä päivältä. Ryhdyin päivittämään tietokirjoittaminen-kurssin pp-dioja, tällä viikolla tarvitsen niitä sekä Tampereella että Porissa. 

Puoli kahdeltatoista lähdimme raitsikalla keskustaan: lupauduin Saaran avuksi hakemaan steampunk-myyntipöydistä jääneistä kirjoja. Oli kirkkaan aurinkoista, mutta jäätävä tuuli. Kävimme syömässä Plevnassa, myyntipaikan vieressä. Kirjalaatikoita oli lopultakin vain kolme jäljellä, joten S olisi saanut tuotua ne yksinkin vanhoilla kaljakärryillämme, mutta kävihän tämä ulkoilusta ja parisuhteen laatuajasta juoda pitkät Plevnassa. Kotona ehdin olla pari tuntia vastaillakseni sähköposteihin ja infotakseni uusia kurssilaisia. Sähköposteihin menee aivan tolkuttomasti aikaa joinakin päivinä, ja joinakin päivinä taas tuntuu, että koko maailma on hylännyt kun ei tule mitään postia. Tähtään siihen, että vuoden 2022 loppuun mennessä olen päässyt pois kaikilta sähköpostilistoilta.

Puoli neljältä lähdin fillarilla kirjaston kautta teatterille, missä tuotantotiimi kokousti verkkosivujen täydellisestä remontista ja teatterin brändin kirkastamisesta. Samalla sovin näytelmäni casting-päiväksi 12. joulukuuta. Tuotantotiimin perustaminen on varsinainen enkelikaarti minun kannaltani. Se pelasti näytelmäprojektini.

Myytäviä lautapelejämme
Vähän ennen seitsemää tulin takaisin kotiin, jotta olisin vastassa lautapelin hakijaa. Laitoimme pitkästä aikaa ison kasan pelikokoelmaamme myyntiin, mutta niistä tuli vain kolme kyselyä. Eikä se hakijakaan tullut. Kuukauden sisällä koetut muuttotalkoot motivoivat nyt toivomaan, että edes hieman saisi kodin hyllyjä tyhjemmäksi. Lämmitin eilisen perunoita ja kanaleikkeitä; jo neljäs päivä peräkkäin kanaa eri muodoissaan. Ei siksi, että olisi niin kiire napsia ruokansa pieninä helppoina lihapaloina, vaan koska kana eri muodoissaan on helpoin tapa ruokkia lasta. Tällaisina viikonloppuina Saara joutuu tekemään itselleen omat ruokansa tai syömään edellisen viikon jämiä.

Puoli yhdeksään mennessä olemme molemmat olohuoneessa ja voimme katsoa uuden jakson Billionsia ennen nukkumaan menoa. 

Tällainen oli maanantai. Mitään luovaa en saanut aikaiseksi, en edes yrittänyt, en edes ajatellut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti