KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TULEVIA TAPAHTUMIA

6.11.- Tietokirjoittaminen I -kurssi tiistaisin
31.12.-3.1. Tukholmassa lomalla
26.1.2019 Juhlakattaus-näytelmässä (Tukkateatteri)



tiistai 22. toukokuuta 2018

Last Days of Magic (romaani)

Jos minulta kysyttäisiin mittatikkua nykypäivän fantasiaproosalle, niin yhtään epäröimättä osoittaisin Mark Tompkinsin esikoisromaania The Last Days of Magic (2015).


En muista milloin viimeksi olisin lukenut niin tarinavetoista spefiä, joka pelkillä toimintakuvauksilla kytkee yhteen uskomattoman joukon historiallisen romaanin ja satufantasian trooppeja. Jossain 160 sivun paikkeilla arvelin olevani 30. näkökulmahahmossa, ilman, että hukkaan edeltävien henkilöiden merkityksiä ja keskinäistä verkottumista. Se on kompositionhallinnassa vahva saavutus kirjalta, joka yhdistelee reippaasti korkean fantasian ideoita ja YA-proosan seikkailukuvauksia, salaliittoteoriaa ja historiaa, katolisen kirkon arkkipahiksia ja 'kuninkaan on todistettava papittarelle miehuutensa' -tyyppisiä pornokohtauksia.

Näin käytännölliseen materianhalintaan pystynee vain amerikkalainen genrekirjailija? Tai sitten Michael Moorcock on saanut jenkkiperillisen..

Korkean fantasian sijaan voisi Tompkinsin romaanin kohdalla puhua 14. vuosisadan Eurooppaan lavastetusta fantasiaoopperasta. Taikuuden alkuperä on nimittäin, Pullmanin universumitrilogian (1995-2000) tapaan, kosmoteologinen. Langenneet enkelit ovat risteytyneet ihmiskunnan kanssa ja jättäneet perinnöksi loitsutiedon. Sekä noidat että katolinen papisto käyttävät salaa hyväkseen tätä loitsutietämystä, johon apokryfiset kirjat avoimesti viittaavat, pärjätäkseen niille maagisille olennoille, joita vielä piileksii Alpeilla, Norjassa, ja Irlannin jokaisessa kallionkolossa.

Romaanin keskushahmo on kirkon noitametsästäjä Jordan, joka tuntee houkutusta heittäytyä pimeän - eli tässä tapauksessa vihreän - puolelle, "luonnollisen" magian varaan. Kaikki romaanin hahmot ovat toki erinomaisen toiminnallisia, mukaan lukien Irlannin omaa jumalatarta edustava Aisling taikavoimineen. Häijyimmät vallan tavoittelijat ovat Irlannin alamaailmaa edustavat maagiset rodut ("The Sidhe"), jotka kohtaavat vertaisensa vain Vatikaania edustavissa arkkipahiksissa.

Tämä uskonnon ja magian rajalla pelaaminen on se kiehtovin osuus romaania, miten historiakin kuingashuoneineen ja paavin kaltaisine hirviöineen saadaan näyttämään sadulta. Tältä osin Tompkinsin kirja tulee olemaan tiennäyttäjä, aivan kuten Pullmanin trilogia, vaikka fantsulla tyylittelijänä se voisi olla mikä tahansa YA-romaani pikkutuhmin lisäyksin.

Tarinan mahtipontisuudesta Tompkins ei tingi yhdenkään kohtauksen sisällä, vaikka monet kohtauksista ovat vain sivun tai puolikkaan pituisia. Aiheena on Susanna Clarken austenilaisen fantsupastissin (2004) tavoin magian KANSALLINEN merkitys, tällä kertaa Irlannissa, joka esitellään erittäin uskottavasti viimeiseksi magian saarekkeeksi 1300-luvun Euroopassa. Sekä Vatikaani että Englannin kuningas haluavat nujertaa Irlannin taikavoimat, mutta juonikkain eli historiaa soveltavin osa valtakamppailua tulee Ranskaa hallitsevan noitapiirin osuudesta. Suureen taisteluun huipentuva kuvio on totisen tuttu, mutta se on poikkeuksellisen tarkasti tasapainotettu, juuri sopivasti traagisia (sanoisiko "martinilaisen" synkkiä) yllätyksiä tarjoavilla käänteillä.

Romaanin lopetus on ainoa ärsyttävä osa kirjaa. Kehystämällä tarinan nykypäivästä käsin Tompkins tekee selväksi, ettei aio laatia romaanille jatko-osaa. Itsenäisenä esikoisteoksena Last Days of Magic onkin siten yksi 2000-luvun häikäisevimpiä äänenavauksia, mitä spefissä on nähty.

Lisätietoa kirjailijasta saa esim. SF-signalin haastattelusta
https://www.sfsignal.com/archives/2016/03/interview-mark-tompkins-author-of-the-last-days-of-magic/



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti