KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
23.09. Hesassa R&A:ssa
7.-8.10. Turun kirjamessuilla
14.-21.10. Mökillä Savossa
28.10. Helsingin kirjamessuilla
17.-19.11. Tukholmassa leffafestarilla

tiistai 16. elokuuta 2016

Julieta (Almodovar palaa pätkittäin)


"Julietan" (2016) ensimmäiset viisitoista minuuttia ovat taatusti tylsintä elokuvakerrontaa mihin Pedro Almodovar on koskaan aikaansa käyttänyt. Niiden aikana ehtii jo kylmä hiki nousta niskaan: tekeekö vanha mestari nykyään elokuvansa TELEVISIOTA varten? Iltapäiväsaippuan kilpailijaksi, kenties?

 Mutta sitten päästään viimein junaan, joka ei ole mikä tahansa Barcelonan paikalliskuljetus, vaan almodovarilaisella punaisella sisustettu intohimon jyrävuoro, täynnä sitä kaikkea muukalaisten mystiikalla ja intohimolla ladattua kohtalontunnetta missä edellinen filmi "Matkarakastajat" oli kammottava floppi.

Almodovar arvailuttaa, mikä funktio on tällä intohimojunan herralla.

Ohjaaja Almodovarin "Julietaa" on kuitenkin kehuttu kritiikeissä kohtuuttomasti. Vanhan mestarin paluusta taiteensa pariin voi minun mieletäni puhua vain pätkittäin. Enimmäkseen ne tutut kinemaattiset kiintomerkit näkyvät roolihahmojen alati vaihtuvina, tunnelmaa indeksoivina vaatekertoina sekä vinkeän alleviivaavina sisustusratkaisuina. Kelpaahan sitäkin katsoa, mutta kun elokuvan tarina on pahimman sortin pateettinen telenovella, joka lopulta ei rohkene näyttää asianmukaisen kohottavaa loppuratkaisua, niin enemmän tästä elokuvasta kiusaantuu kuin iloitsee.

Ainoa erityinen syy katsoa "Julieta" on nuorta nimihahmoa esittävä Adriana Ugarte, joka laittaa rooliin kaikkensa. En muista milloin olisin nähnyt näyttelijän kasvoilla niin aidon autenttista riemua kuin tämän elokuvan aurinkoisimmissa kohtauksissa - minkä lisäksi Ugarte hallitsee Almodovarin naishahmoiltaan edellyttämän hysteerien hellyydenkipeyden, tarkan teatraalisen esiintymisen hermoromahduksen partaalla, muttei elettäkään sen ylitse.

Ja naiselokuvaahan "Julieta" on jos mitä. Almodovar tietää miten palvelee tällä ratkaisulla kolminkertaista yleisöpohjaa: 1) valtavirtafilmien mies- eli genrepainottuneisuuteen kyllästyneitä varttunempia naiskatsojia, 2) kauniita espanjattaria osana sisustus- ja maisemaratkaisuja tiirailevaa keskiluokkaa, sekä 3) Almodovarin vanhaa fandomia. Jokainen keskeinen rooli on naishahmolle, samoin useimmat sivuhahmoista. Vain yksi isän ja kaksi puolison roolia on varattu miehille, eikä heillä ole muuta tehtävää kuin toimia odysseusmaisen epäluotettavina välittäjinä äiti-tytär -suhteelle.

"Julietassa" on varmaan kymmenittäin Almodovarin edellisiin filmeihin kohdistuvia kuva- ja ideasitaatteja. Fanipalvelu lienee ollut yhtä iso motiivi nimensä hiipumisesta huolestuneelle ohjaajalle kuin rutiinimainen melodraama tuttujen aineosasten varassa:
  • Äidin ja tyttären ahdistunut suhde, joka rinnastetaan sukupolvien etääntymiseen paikallisuudesta;
  • Intohimoinen rakkaus jonka muisto liian nopeasti hapattaa itsenäisyyttä oppimattoman naisen elämän;
  • Luksuskotien persoonallinen pesämäisyys ja niiden ulkopuolelta haetun vapauden ristiriita;
  • Esittävän taiteen (tällä kertaa savipronssiveistokset) mahdollisuudet ilmaista ihmissuhteista jotain mikä jää henkilöiltä lausumatta.


Viittaileehan "Julieta" siihenkin mahdollisuuteen, että kaikki tarinassa on antiikin draaman sovittumista nykypäivään, myrskyineen kaikkineen. Ehkä se kaikki olisi tarkemmin koodattuna päähenkilön minuutin välein vaihtuvissa vaatteissa, aivan kuten aikoinaan puhelimen mytologisointi toimi "Naisia hermoromahduksen partaalla" -filmissä. Mene tiedä. Eli tuskinpa.

"Julieta" kestää runsaat puolitoista tuntia ja tuntuu silti hieman pitkitetyltä, mikä on poikkeuksellista Almodovarin elokuville, mutta osoittaa jotain tämän elokuvan hahmottomuudesta ja dramatiikan epäonnistuneesta rytmityksestä. Itse kyllä tuumin, että elokuvasta katoaa kaikki liike ja polte heti kun näyttelijä vaihtuu nuoresta vanhaan, Adriana Ugartesta sinänsä almodovarimaisen teräväliikkeiseen Emma Suáreziin, joka näkyy tehneen vaikutuksen jo 1990-luvulla Julio Medemin filmeissä (Punainen orava ja Tierra).

Itse en tätä elokuvaa suosittele kuin hartaimmille Almodovar-faneille, ja vaatesuunnittelijoille.




3 kommenttia:

  1. Kiitos arvostelusta. Nyt voin hyvillä mielin katsoa elokuvan "Todella upeeta", kun kerran Julieta oli noin huono.

    VastaaPoista
  2. Ei se elokuvateoksena muodoton tai teknisesti huono ole, tietenkään, vaikka iso pettymys Almodovar-teoksena. Silti se voi olla keskimäärin parempaa kuin mikään muu kaupallisessa ohjelmistossa tällä hetkellä. Perjantaina tulee ensi-iltaan "Lobster", jota kyllä voi suositella kelle tahansa.

    "Todella upeeta" ei pyri olemaan "hyvä" millään lailla, joten sen ei tarvitse muistuttaa edes elokuvaa...

    VastaaPoista
  3. Olen elokuvakerhoni ja Sodankyläni käynyt, mutta silti melko oppimattomaksi jäänyt. Pidin kovin tästä uusimmasta Almodovarin elokuvasta.

    VastaaPoista