KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
26.-28.5. Swecon Uppsalassa
2.-16.6. Mökillä Savossa
13.7. S&M:n häät Helsingissä
24.-29.7. Spefi-kurssi Ahlmanin opistolla
31.7.-4.8. Haapsalussa turistina
9.-13.8. WorldCon Helsingissä

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Genrelaatikon pikkujättiläiset (Novik, Tchaikovsky, Link)


Kesällä on aikaa lukea niitä genrekirjoja, joiden toivoo pelastavan sielunsa pieruhuumoriin vajonneelta fandomilta ja YA-trendien täyttämältä mediahulinalta: toivoo lukevansa genreä sen itsensä vuoksi ja hyväksi.

Tällaisten pikkujättiläisten kärkeen olin varannut kolme kirjaa: Naomi Novikin useita palkintoehdouuksia kahminut fantasiaromaani Uprooted, kirjailijana itselleni tuntemattoman Adrian Tchaikovskyn planeettaseikkailu Children of Time, ja uuskumman kärkinimen, Kelly Linkin uusi novellikokoelma Get in Trouble.


Näistä kolmesta Uprooted oli vaivalloisin lukusuoritus. Kirja alkaa kuin paras mahdollinen sadusta romaaniksi viritetty kehityskertomus, pelkistetyn arkaaisin aineksin jutusteleva tarina. Mutta jossain 70. sivun paikkeilla Novik kyllästyy tarinansa pienimuotoisuuteen, johon ovat siihen saakka riittäneet kylä vs metsä, tyttö vs velho. Hän laventaa tarinaansa valtakuntafantasiaksi ja eeppiseksi seikkailuksi, jossa taikuudella voi tehdä yhtä monia ja arkisiakin asioita kuin Harry Potterin velhokoulussa. Ja mitä pidemmälle tarina etenee, sitä enemmän kirja yrittää synkistellä saadakseen hahmoihinsa luonnetta.  Poislukien romanssi, jossa ikäeroa on about muutamia satoja vuosia, mutta tätä Novik ei edes kuittaa ironialla vaan heittäytyy kolmen sivun mittaiseen parittelukuvaukseen kirjan loppupuolella, ihan harlekiinimaisin sanavalinnoin pehmoteltuna. Jotakuinkin kirjan puolivälistä eteenpäin luin tätä kaikkea harppoen ja silmäillen: blaablaa ja taas heitellään loitsuja puolin ja toisin, ja kuninkaanhovissahan riittää petollisia osapuolisia juu, ihan sama miten laaja se valtakunta lopulta olikaan ja kuinka mahtavaa se pahuus joka uhkaa sitä jne jne. Siis: en suosittele edes aloittamaan tätä romaania. Ennemmin vaikka paneutumaan Novikin historiaa hyvinpiteleviin fantasiateoksiin.


Adrian Tchaikovskyn planeettaseikkailu Children of Time oli puolestaan yhtä positiivinen yllätys kuin edellinen kirja oli puiseva. Kerronnan tempo ja näkökulma on kuin kultakauden scifistä, mutta riittävän lähelle nykypäivää tuotuna, ja tarinakin on juuri riittävän omapäinen versio terraformatisaatiosta ja sen merkityksestä galaktisessa mittakaavassa. Asetelmassa on paljon samaa kuin Forwardin Lohikäärmeen munassa tai Vingen Taivaan syvyyksissä. Jälkimmäiset ovat maailmanrakennukseltaan paljon monipuolisempia ja paneutuneempia (=enemmän hc-scifiä) kuin tämä teos, ja silti Vinge jäi minulta kesken, kun taas Tchaikovsky toimii ketterästi. Amerikkalaisen avaruusscifin tapaan on tarinaa kyllä venytelty ja vitkutelu, ja kliseisin kohtaus on kuin mistä tahansa jumalasyndroomaa käsittelevästä ST-jaksosta. Mutta evoluutiokuvauksen ja episodikerronnan suhde on poikkeuksellinen tasapainoinen sellaiseksi nykyscifiksi, jossa käsitellään ihmiskunnan tulevaisuutta tuhansien vuosien skaalassa. Näin perinteisen innoituneeseen scifiin harva kirjailija tuntuu enää rohkenevan. Sama nostalginen viehätys tässä on kuin Emma Newmanin Planetfallissa, jonka jatko-osaa kelpaa odottaa kuin kaksoiskuuta nousevaa.
 

Kelly Link on sitten puolestaan edustanut sitä parasta hämäräosastoa, mitä uuskummaksi kutsuttu kirjallinen virtaus on tuonut raukoille genrerajoillemme. Magic for Beginners ja Pretty Monsters ovat edelleenkin suositeltavinta novellilukemistoa mitä spefiin tottumattomille voi suositella. Mutta tämä uusin kokoelma, Get in Trouble, hyydytti kolmanteen novelliin mennessä. Aivan kuin Link olisi yrittänyt ylittää nokkeluudessa itsensä tai lukijansa odotukset kummaakin kummallisemmasta.

Vaan kun näistä Linkin novelleista loikkasi AIDOSTI OUTOON lyhytproosaan, David Foster Wallacen Kummatukkaiseen tyttöön, niin koko kysymys uuskumman kyvyistä vieraannuttaa tarinamaailma kerrontansa avulla kääntyi ympäri. Kun tarinamaailma kerran on yhtä kuin tyylivalinta kerrallaan rakentuvaa erilaisuutta (meille tuttuun nähden), niin miten helppoa kikkailua joku Link sitten edustaakaan: ei kyse ole kuin genreainesten sekoittamisesta ja rytmityksestä odottamattomiin kohtiin, vähän kuin jossain lasten "anarkistisena" pidetyssä animaatiossa. Olisiko Kelly Link sitten genrelukijoiden oma Paavo Pesusieni?

En halua tietää. Mutta en minä Wallaceakaan jaksa kuin joskus sivun, joskus tarinan kerrallaan.

Oikeastaan talvella ostamamme Gaimanin novellikokoelma (Trigger Warning) tuntui paljon paremmalta VANHAKUMMANA kuin tämä Linkin kirja, vaikka sekin jäi kesken jossain puolivälissä - ei tylsyytensä vuoksi, vaan koska oli ihan sama montako niistä Gaimanin novelleista lukisi ja milloin, ne eivät kumminkaan menettäisi tuoreuttaan, jos kohta eivät houkutelleet tarttumaan vielä seuraavaan lyhytjuttuun, kuten novellikokoelma parhaimmillaan tekee.

Link ja Wallace taas tuntuivat aika yhdentekeviltä TEOKSINA, siitäkin huolimatta, että Kummatukkainen tyttö räjäyttää lukijan proosatajun avaapa kirjan miltä aukeamalta tahansa. Milloin "varsinainen" spefi kykenee samaan??









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti