Mikä: Angels in America (Tony Kushner)
Mitä: Näytelmä aids-epidemiasta 1980-luvun amerikkalaisessa homoyhteisössä
Missä: Kansallisteatteri (ohjaus Linda Wallgren)
Miten: Puolet alkuteosta (400 minuuttia) lyhyemmäksi sovitettuna
Milloin: Ensi-ilta 9.10. 2024, nähty 22.11.2025
Miksi: Näytelmä on eräs modernin teatterin klassikkoja, ja takuuvarma älykködraama dialoginsa nokkeluudella. Itseäni kumminkin kiinnosti enemmän sen tapa käyttää fantisoivia elementtejä kuin valaista americanaa aiheensa lävitse.
Millainen: "Ihan hyvä", muttei enempää, ei etenkään mitään mikä perustelisi neljän tunnin keston. Jos näytelmää esitettäisiin alkuteoksen tapaan kahdessa osassa, en ensimmäisen nähtyäni menisi edes katsomaan toista osaa.
Mitäköhän... olisi voitu tehdä toisin, jotta tekstistä olisi saatu koskettavampi tai draamallisesti vetävämpi? Draaman kannalta tuskin mitään voisi tehdä toisin, jos alkuteoksesta (1991) halutaan saada kerralla kaikki irti - ainakaan teatterin lavalla, tai ainakaan SUOMALAISEN teatterin lavalla. Kaiken aikaa tuntui kuin katsoisi jotain aikuisten satua kun keskushahmona on rutkasti demonisoitu republikaani-spindoctor Roy Cohn ja satirisoidaan "vain Amerikassa" -aatteita ja legendaaristetaan siirtolaisuutta ja työnnetään juutalaista mytologiaa höpsöksi tehtyjen mormonihahmojen taakaksi. Ne uteliaisuuteni herättäneet fantisoidut ainekset, enkeli ilmestyksineen, näyttivät yksinomaan koomisen hölmöiltä.
Mutta? No juu, näyttelijöistä kaksi pääsi loistamaan ylitse muiden: Markku Haussila petollisena Louis'ina joka kykenee verbaalisesti luovimaan poliittisesti mutkikkaissa valtasuhteissa, ja Aksa Korttila yksinäisenä puolisona, luovasti addiktiostaan uuden ajan mystiikkaa ammentava hahmo. Haussilalla on uskomaton taito tuottaa vauhdilla harkitun oloisia monologeja ja Korttilalla on elinsalomainen ääni ja olemus kuin olisi peloton pikkumyy aikuisten Amerikassa. Tällaiseen näytelmään näiden nuorehkojen näyttelijöiden taidot sopivat täydellisesti.
Mutta toisaalta... näytelmän toteutuksessa on samoja tylsiä ratkaisuja kuin muissa Kansallisen esityksissä:
1. Liian isoja teatteritemppuja tekniikalla. Vaikka alkutekstissä Kushner nitä suosittelee, pienemmälläkin pärjäisi.
2. Liikaa dialogin peittävää musiikkia ja liialla kiireellä tehdyt ensimmäiset kohtaukset katsojien vakuuttamiseksi, että neljä tuntia tulee sujumaan samaa vauhtia - eikä se edes pitänyt paikkaansa.
3. Liikaa sensaation hakua mainonnassa ja paikoin näyttämökuvan runsastamisessa eli aihetta väärään suuntaan painottaen tehdyt mainokset näyttelijöistä nahkabaariasuissa samoin kuin esityksessä kohdat, joissa toistetaan tanssin tapaista mimiikkaa itseään ja toisiaan hiplaavista näyttelijöistä. "Keho on sielun puutarha", sen iki-idean kaikki merkitykset käyvät kyllä esille ihan riittävästi perinteisellä näyttelijätyöllä viitteellistetyissä panokohtauksissa. Häveliästä sensuuria on, sen sijaan, harjoitettu siinä, ettei näytelmää markkinoida koko nimellään, onhan sen paljon merkitsevä alaotsikko "A Gay Fantasia on National Themes".
4. Liikaa Hollywood-aineksia: Valtaa edustava hahmo, Roy Cohn, huutaa kaikki repliikkinsä kuten Al Pacino näytelmästä tehdyssä HBO-sarjassa. Se alkaa käydä puuduttavaksi jo ensimmäisessä näytöksessä. Samoin tv-lainalta näytti se miten Ethel Rosenbergin hahmo oli ohjattu muistuttamaan Meryl Streepin tapaa tehdä sama hahmo ko. sarjassa.
Muttei? Well, Angels in America -näytelmästä on tehty myös ooppera, ilmeisesti mitään olennaista draamasta menettämättä, paitsi politiikka. Ehkä ooppera olisi ollut parempi lähtökohta suomalaisellekin esitykselle. Tai ideoida ihan oma "Peikkoja Pirkanmaalla" -versio...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti