KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
23.09. Hesassa R&A:ssa
7.-8.10. Turun kirjamessuilla
14.-21.10. Mökillä Savossa
28.10. Helsingin kirjamessuilla
17.-19.11. Tukholmassa leffafestarilla

perjantai 12. toukokuuta 2017

Pirkanmaan kirjoituskilpailu 2017


Kirjoituskilpailun tuomarina toimiminen pitäisi olla pakollista jokaiselle kirjallisen työn ammattilaiselle, koska missään muualla ei näe ruohonjuuritason luovaa tekstityötä kaikessa moninaisuudessaan ja ajankohtaisuudessaan.

Itse osallistuin toisen eli viimeisen kerran (tuomarit valitaan 2 vuodeksi) Pirkanmaan kirjoituskilpailun raatimiseen yhdessä Lehikoisen Tiinan, Anneli Kannon ja Matti Kuuselan kanssa. Tuomariston päätökset sujuivat vieläkin helpommin ja samanmielisemmin kuin viime vuonna, mikä kertoo parhaiden novellien ja runojen kirkkaasta erottuvuudesta tuhansiin sivuihin nousevasta tekstimassasta. Palkinnot jaettiin 11.5. Metson uusitussa luentosalissa.

Keskellä novellivoittaja Emily Hallfast (oranssissa). Hänestä oikealla runovoittaja Titta Minkkinen.

Mitä luovan kirjoittamisen kentästä voi kisan perusteella tulkita?

Runosarjassa lyriikan muotoperinteestä irtautuminen tuntuu olevan jo itsestäänselvyys. Lähes kaikissa runoissa käytettiin vapaata mittaa ja vapaata säkeistömuotoa; jopa laulullisuus näyttää olevan harrastajarunoudessa harvinaisuus. Nykypäivän rytmimaailmaa seurailevia muotoiluja ei niitäkään juuri näkynyt, räppäävää rytmiikkaa muistan erottaneeni ehkä yhdessä tai kahdessa kilpatekstissä

Novellisarjan tekstit sen sijaan ovat tukevasti kiinni perinteessä, nimittäin suullisen kertomuksen perinteessä. Useimpia tekstejä voisi kuvailla ennemmin pienoisproosaksi kuin varsinaisiksi, kertojaratkaisultaan sommitelluiksi novelleiksi. Suullisen perinteen muisteluun keskittyvä esikuva näkyi myös lähipiiriin keskittyvien aiheiden suosiossa: perhe, lapset, työ, sairaudet.

Myös tamperelaisrealismin perinne tuntuu vaikuttavan proosan ihanteisiin. Useimmat novelleista olivat yllättävänkin tukevasti kiinni arkitodellisuudessa. Kovin kauaksi historiaankaan ei novelleissa pyritty, sen paremmin kuin irti maanpinnalta: scifin ja fantasian tapaisia tarinoita, kuten nokkela ihmissusikertomus, erottui muutama tapaus. Kirjoittajia voisikin rohkaista käyttämään vapaammin mielikuvitusta. Mieleen jäi erityisesti novelli vanhukseksi eläneen Marilyn Monroen tapaamisesta. Hieno idea, mutta novellistinen kehittely oli jäänyt vielä kesken.

Voittajanovelli toki erottui kertojaäänensä varmuudella ja tunnelman intensiteetillä kirkkaasti kaikista muista. Tekijää en kuitenkaan arvannut, ja olin vieläpä kohtuullisen varma, että kirjoittaja on miespuolinen. Nimimerkkikuoria avatessa tekijäksi paljastui Emily Hallfast, josta tullaan taatusti kuulemaan lähivuosina kirjailijana. Emilyn novelli on suorastaan kouluesimerkki siitä, että novellissa ei tarvitse tapahtua paljoakaan, kunhan siinä on vahva kertojaääni joka kuljettaa lukijan huomiota sisäisen ja ulkoisen välillä. Palkintotilaisuudessa Emily paljastikin, että hän rakentaa novellinsa pala palalta kuin näytelmän. Tämä huolellisuus näkyi väistämättä "Von Herzen" -novellissa. Sen voi lukea kirjaston nettisivuilta löytyvänä pdf:nä.

Runosarjan voittaja Minkkisen Titta oli hänkin tuttu tapaus, mutta Titan teksti (myös pdf:nä kirjaston sivuilla) on niin pitkälle kehitelty, omanlaisensa sekoitus suomea ja englantia, ettei tekijää olisi osannut edes arvailla. Tuttuja nimiä paljastui lisää myös kunniamainintojen yhteydessä - niin isosti paikallinen kirjoittajakoulutus näkyy tekstien hioutuneisuudessa. Ja, tietysti, koko kirjallisen kulttuurin naisvaltaistuminen.

Palkintotilaisuuden lopussa kirjoittajat saivat taas kysellä palautetta tuomareilta. Tämä on sellainen osuus kisaa, jota voisi kasvattaa isommaksi, ehkä korvata rahalliset palkinnot kokonaan palautteella. Itse olen erittäin huono suullisen palautteen antajana, mutta paljolti pärjäsimmekin Tiinan tekemillä muistiinpanoilla, hyvällä profiilianalyysillä ja tarkoilla parannusehdotuksilla.

Nuoret kirjoittajat sopeutumassa julkisuusviidakon lakeihin...
Kotiin polkiessa kuuntelin sattumoisin bg-podcastia, jossa pohdittiin pelikulttuuriin liittyvää Proteus-efektiä eli sitä miten pelaajat ottavat tietyn roolin, joskus jopa avatar-hahmonsa, sen mukaan mitä OLETTAVAT muiden pelaajien ajattelevan hänen osuudestaan pelissä. Ajattelin että ehkä kirjoittajaksi kouliintuminen on joltain osin samanlaista mukautumista tiettyyn rooliin muiden kirjoittajaprofiileihin nähden: ei niinkään vapaata omaääniseksi kasvamista vaan julkisuuden kisailussa muiden odotuksiin reagoimista. Kirjoituskilpailut ovat ainoa paikka kirjallisellä kentällä, missä tämä tekstiviidakon lainalaisuus otetaan tosissaan.


Tampereesta fiktion miljöönä löytyy kisaakin sivuava kirjoitukseni myös viime vuodelta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti