KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
2.-16.6. Mökillä Savossa
13.7. S&M:n häät Helsingissä
24.-29.7. Spefi-kurssi Ahlmanin opistolla
31.7.-4.8. Haapsalussa turistina
9.-13.8. WorldCon Helsingissä

tiistai 26. elokuuta 2014

Genrehistoria elää teorian ja trivian välissä

Sivuprojektina tieteiskirjallisuuden käsikirjalle aloin viime talvena tekemään opasta myös tieteiselokuvista. Koska tavoitteena oli yleistajuisen oppaan tekeminen, sopivien lähteiden valinta on ollut helpompaa kuin kirjallisuuden genrehistoriaa ja -estetiikkaa laatiessa. Tieteiselokuvien suhteen estetiikka näkyy olevan täysin sivujuttu, vaikka akateemisiakin tutkimuksia sf-elokuvista löytyy kilokaupalla, tietokirjoista puhumattakaan. Genrekirjallisuuden tavoin tietämys kukoistaa hyvin hämärällä alueella vakiovastauksia tuottavan teorian ja fandomin tarpeisiin räiskyvän trivia-tiedon välimaastossa. Sama lienee tilanne muidenkin genrejen kuin scifin suhteen.

Leffaharrastajan kannalta hyviä kirjoja on osunut silmiini todella vähän. Ylivoimaisesti paras on edelleen Christine Cornean teos Science Fiction Cinema (2007), jonka asenne amerikkalaisvetoiseen genreen on brittiläisyydessään herkullisen kriittinen. Ostin kirjan suht tuoreeltaan sen ilmestyttyä, mutta olen lukenut sitä ilokseni nyt uudestaan, sen jälkeen kun muut tietokirjat ovat jättäneet tähtialuksen mentäviä aukkoja sf-elokuvan historiaan. Cornea tekee tutuista elokuvista pitkiä analyysejä, joissa ei ole sinänsä mitään ihmeellistä, etenkään tutun identiteetti-teorian ylikäytössä ja poliittisten luentojen etualaisuudessa, MUTTA hän sanoo vastaan monille aiemmille tulkinnoille etenkin kyborgiaiheesta ja perustelee väitteensä. Cornea ei vaikuta olevan elokuvan estetiikan asiantuntija alkuunkaan, mutta hän löytää silti sf-filmeille ominaisia motiiveja, joita muut tutkijat ovat ohittaneet täysin keskittyessään vieläkin enemmän olettamiinsa vierauden teemoihin.

Toiseksi paras teos on Paul Meehanin Tech-Noir (2008), jonka hämmästyksekseni löysin Tampereen kunnallisesta kirjastosta. Meehan keskittyy kauhun, film-noir'in ja scifin vuorovaikutukseen, minkä vuoksi hänen kirjansa on korvaamaton apu scifin varhaisvuosien (1920-50 -luvut) suhteen, mutta muuttuu peräti tyhjänpäiväiseksi tultaessa lähemmäksi nykypäivää. Ennen kaikkea Meehanilta löysin paljon sellaisia ajatuksia scifinkin estetiikasta, mitä en ole muualta löytänyt.

Kolmanneksi paras teos on niinkin tuore kuin viime vuonna julkaistu Projecting Tomorrow - Science Fiction and Popular Cinema (Chapman ja Cull), jonka ansio taas on siinä, että se keskittyy rajattuun joukkoon klassikkoteoksia ja tarkastelee erittäin perusteellisesti, miten ne ovat vastanneet aikakautensa käsityksiä sf-elokuvan estetiikasta. Kirja on paitsi trivian aarreaitta myös perusteellisesti nykypäivän Avatariin asti kantava analyysi sf-efektien kehityksestä.


Kaikki edellä mainitut ovat tietysti pelkkiä yleisesityksiä, mutta ne tulevat olemaan tärkeimmät lähtenei, kun teen itse vastaavaa, mahdollisuuksien mukaan vieläkin populaarimpaa yleisesitystä. Genrestä kiinnostuneille tutkijaluonteille suosittelisin ensimmäiseksi luettavaksi Sean Redmondin toimittamaa artikkelikokoelmaa Liquid Metal (2004), josta löytyy hyviä alagenrejen luentoja ja joka toimii yliopistokäyttöön sopivana perusoppaana sf-elokuviin, mutta on kuitenkin niin aikansa tuote teoriakeskeisyydessään, että täytyy tuntea artikkeleissa käsiteltävät elokuvat suhteuttaakseen lukemaansa; samoin varhaishistoria on (sikäli kuin tuon lainakirjana lukemani teoksen oikein muistan) varsin heikosti esiteltynä.

Suomeksi ei ole saatavilla juuri mitään kelvollista yleisesitystä sf-elokuvien kuin kirjojenkaan historiasta. Siksi teen itse sitä mitä teen, vaikka jumalautaperkelesaatana ilman apurahaa niin kuin nyt sitten on tehtävä mitä koneihmisen on tehtävä ja toistettava tämä turhautuminenkin palkattomaan humanistin elämään aina kun voi.

Hyvä aloituspaikka suomenkielisissä oppaissa on sentään divareista pilkkahintaan löytyvä 101 scifi-elokuvaa jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään (2010). Sen pienoisartikkeleista löytyy yllättävän hyviä huomioita yksittäisten elokuvien taituruudesta. Kun yritin hahmottaa itselleni mitkä kinematograafiset piirteet olisivat ominaisia juuri scifille, tämä oli hyvä paikka aloittaa.


Ja jos sitten toiseen äärilaitaan mennään niin voisi suorastaan varoittaa ketään lukemasta Mark Bouldin käsikirjaa Science Fiction (2012), joka on arvostetun Routledgen julkaisema akateeminen "Film Guidebook" sf-genreen. Kirja on täyttä huijausta. Siinä on tolkuttoman pitkiä juoniselostuksia ja heppoisia analyysejä, joiden perään on copypastettu identiteettiteoriaa satunnaisilta post-ajattelijoilta, etenkin sieltä filmiteorian psykoanalyyttisestä koulukunnasta. Tällainen hypähtely raskaan teorian ja kevyen elokuvan välillä menee täydestä jotain Zizekiä lukiessa, mutta tässä Bouldin kirjassa ei mitään yhteyttä analyysien ja teorian välille yritetäkään solmia. Tämä teos olkoon varoittava esimerkki myös itselleni, millaista lähdemateriaalia ei AINAKAAN pidä yrittää tunkea genrehistorian yhteyteen.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti