Kuinkahan moni suomalainen historianörtti on hurahtanut Tudoreihin, sen sijaan, että tietäisi edes ylimalkaan Vaasojen kuninkaallisen sukupuun? Ainakin minä. Luettuani Rory Clementsin John Shakespeare -dekkarisarjan (8 osaa) oli pakko löytää jotain yhtä helppoa ja tuudorikasta, joten kirjoista tehtyjen arvostelujen perusteella päädyin vaivattomasti C.J. Sansomin Matthew Shardlake -sarjaan (7 osaa). Clementsin kirjat ilmestyivät 2009–2015 ja Sansomin kirjat 2003–2018, joten mahdollisesti molemmat herrat ovat vaikuttaneet toisiinsa. Päähenkilöiden nimetkin ovat hämmästyttävän samankaltaiset. Toki molemmat ovat keksittyjä hahmoja.
Sansom kuoli vuosi sitten, joten hänen sarjaansa ei ainakaan ole tulossa lisää, vaikka sellaista oli kirjailija kuulemma aikonut; tuskin lisää tulee Clementsiltäkään, joka näkyy menestyneen vielä paremmin maailmansotatrillereiden parissa. Wikipedian mukaan Shakespeare-sarjasta olisi edelleen tekeillä tv-sarja. Shardlake-sarjasta on tehty yksi kausi DisneyPlussalle.
C.J. Sansom kirjoittaa tavattoman simppeliä perusproosaa, mutta poimii Henrik VIII:n aikakaudesta sellaisia faktoja tarinoiksi, joissa näkyvät erityisesti uskonnollisten kiistojen aiheuttamat sosiologiset ja psykologiset myllerrykset. Lisäksi hän käyttää kirja kirjalta enemmän aikakauden juridiikkaan liittyviä ongelmia dekkarijuonen pohjaksi. Myös Clementsin kirjoittamat Shakespeare-kirjat olivat simppeliä kieleltään, mutta juonivetoisempia Sansomin keskittyessä paljon enemmän henkilöihin, joita sitten piisaakin vähänpä enemmän kuin jaksaisi oikein sulattaa sivuhahmoina. Toimintakohtaukset ovat Sansomin lakimies-nimihenkilön ympärillä väkinäisiä, kun taas John Shakespeare on nimenomaisesti seikkailija ja naistenmies.
Shardlake-sarjan kirjoista olen lukenut nyt viisi teosta ja niiden taso vaihtelee melkoisesti. Ensimmäinen kirja oli verraten tylsä keskittyessään luostarin sisäpuolelle ja syyllinen oli helppo arvata. Toinen kirja, Musta tuli, keskittyi Lontooseen, mutta juonen mittakaava oli lähes spefimäinen tutkittaessa kreikkalaisen tulen salaisuuksia. Varsinainen murhamysteeri ei kuitenkaan ollut kummempi kuin ekassa kirjassa, ja suomennos oli molemmissa teoksissa silmiinpistävän laiska.
Kolmannessa kirjassa, Itsevaltiaassa, romaanin mittakaava oli kasvanut jo 700 sivuun ja nyt matkailtiin Yorkissa saakka, kohdattiin kuninkaallisia sosiaalisen mutkikkaassa, taitavan spektaakkelimaisessa kohtauksessa. Ja ennen kaikkea suomentaja oli nyt silmiinpistävän taitava aikakauden sanaston käyttäjänä, Ilkka Rekiaro. Tähän mennessä Itsevaltias on paras viidestä kirjasta.
Seuraava teos, Ilmestys, pyöri ilmestyskirjan seitsemän enteen varassa, mikä tuo kirjaan mysteeridekkareille ominaisen rakenteen ja enteiden toteuttamisessa murhiksi riittää juuri mukavasti oivallusta. Parasta oli jälleen kuninkaallinen taustatarina, tällä erää Henrikin ja Catharine Parr'in suhde mukanaan eräs kuuluisa (historiallinen) kilpakosija.
Viides kirja, Amuletti, sisältää jälleen saman kaksijakoisen juonikuvion kuin kirjoissa 2-4 eli Shardlake tutkii sekä pientä juristille tullutta ongelmaa (tällä kertaa hyvinkin henk koht syistä) että isoa valtakunnallista ongelmaa, jonka antaa kuninkaan eräänlainen tiedusteluvastaava; kahdessa ekassa kirjassa Thomas Cromwell, sitten arkkipiispa Thomas Cranmer. Sama asetelma jalosta sankarista, joka yhden aatelisen suojeluksessa toimii salaa valtakunnan parhaaksi, oli ratkaisevaa myös John Shakespeare -sarjassa. Kovin brittiläistä?
Sarjassa on myös sen verran yhtenäistävää ihmissuhdekuviota, että Shardlaken asema kasvaa vähitellen ja hänen palvelijansa tuottavat hänelle ongelmia perheen sijaan. Shardlaken kyttyräselkäisyys aiheuttaa hänelle toistuvasti tilanteita, joissa ylhäiset ja alhaiset pilkkaavat häntä, mutta tätä häpeän aihetta kirjoissa käytetään teos teokselta yhä vähemmän verrattuna siihen, miten juristien ja aatelisten piirissä Shardlakelle kertyy pysyviä vihamiehiä.
Shardlake-sarjan suomennokset
- Luostarin varjot, 2011, suom. Katariina Kaila
(Dissolution, 2003) - Musta tuli, 2012, suom. Katariina Kaila
(Dark fire, 2004) - Itsevaltias, 2015, suom. Ilkka Rekiaro
(Soverign, 2006) - Ilmestys, 2016, suom. Ilkka Rekiaro
(Revelation, 2008) - Amuletti, 2017, suom. Ilkka Rekiaro
(Heartstone, 2010) - Kerettiläinen, 2018, suom. Ilkka Rekiaro
(Lamentation, 2014) - Kapinalliset, 2019, suom. Ilkka Rekiaro
(Tombland, 2018)
Päivitän mielipiteet sarjan lopuista kirjoista jahka nekin on saanut luetuksi... oheislukemistoksi suosittelen samaa kuin kirjailija itse, David Starkeyn teosta Six Wives (2001).
