Archipelacon 26.-29.6.

 

 

Con = irroita pääsi ja käytä harrastustasi peilinä

Tänä vuonna Archipelacon korvasi sekä Åconin että Finnconin, mutta silti olin jättää sen väliin, koska olennaisin kiinnostuksen aihe, uudet ja ajankohtaiset kunniavieraat, oli korvattu vanhoilla ja tutuilla kirjailijoilla: VanderMeerin pariskunnalla, Mats Strandbergilla ja Emmi Itärannalla. Ei heissä esiintyjinä mitään vikaa ole, tietenkään, mutta oletan kuulleeni jo kaiken olennaisen mitä heillä on spefistä ja maailmasta kerrottavaa. 

Lisäarvoksi Archipelaconiin osallistumiselle oli se, että Ahvenanmaalla on mukava käydä kerran kesässä ja ettei muutakaan conia ollut luvassa. Ja olihan luvassa EuroConin mittasuhteet täyttävä tapahtuma. Ja poikkeuksellisen hyvä sää verrattuna tämän kesän edeltäviin viikkoihin...

 

Tutut esiintyjät täällä silti parhaan sisällön takaavat, myönnetään. Cheryl Morganin esitelmä walesilaisen mytologian osuudesta artturiaanisiin tarinoihin oli kevyt ja älykäs juuri sellaisella tavalla kuin miten esiintyjä parhaimmillaan tuntee sekä aiheensa että yleisönsä. Aikaisesta kellonajasta ja esitelmän akateemisesta kehyksestä huolimatta pieni sali oli aivan täynnä.

Torstaina, conin alkajaispäivänä, ohjelma oli käynnistynyt jo ennen saapumistamme Maarianhaminaan, joten totaalisen con-kokemuksen takaamiseksi olisi täällä pitänyt majoittua viisi yötä, tapahtuma kun kestää sunnuntai-iltaan saakka. Ohjelmaa on paljon ja jäsenyyden tapahtumaan ostaneita periaatteessa yli 800, mutta ei tapahtuma yhtä isolta tunnu kummallakaan kriteerillä kuin mitä viimeksi vastaava EuroCon oli Uppsalassa. 

Tässä on hyvätkin puolensa, kotoisan pienessä mittakaavassa ja että monet kongressikeskuksessa liikkuvista ihmisistä ovat tuttuja kasvoja Suomen tai Ruotsin fandomista. 

Silti conissa on vain yksi ohjelmanumero, joka on välttämätön nähdä, vuodesta toiseen toistuvan 'raadin' toraisallekin keskustelulle rakentuva Hugo-palkintopaneeli. 

Tänä vuonna Hugo-paneeli on kasvanut niin, että se on jaettu kahdelle päivälle. Kirjallisuudelle omistettu osa täytti jo/taas tehtävänsä antaessaan jotain mielikuvia siitä, mitä maailmalla kohotetaan fandomin suosimiksi romaaneiksi, novelleiksi ja formaateiksi (novella, novelette, romaanisarja, ja poikkeuskategoriana runous) niiden väliltä. 

Kirjallisuuden Hugo-ehdokkaista ainoa, jonka itse olen lukenut, on Tchaikovskyn Alien Clay ja sitä paneeli piti suosikkinaan romaanikategorian voittajaksi. Omasta mielestäni kirja oli tyypillisen tylsä ja teennäinen nyky-scifin edustaja, mutta ehkei vuoden 2025 scifistä edustavampaa lukuromaania löydy. Niin surkeasti scifillä menee. Edelleen.

No, jos Hugo-paneeli vielä jatkaa perinnettään ja suosionsa kasvua, sille täytynee perustaa oma spinoff-coninsa (HugoCon?). Niin paljon fandom elää palkintopystien suoman selkääntaputtelun/puukottelun varassa... ja on siitä täysin tietoinen juu...

Ulkomaisia kirjailijavieraita on conissa muutama VanderMeerien lisäksi. Heitäkin on tuntuvasti vähemmän kuin oli Uppsalan EuroConissa. Toistaiseksi raikkainta ja analyyttisintä kommenttia olen kuullut vanhan ikäpolven amerikkalaisilta rouvilta (Jo Walton, Diane Duane, Ann Vandermeer), niin keskeltä genrekenttää kuin he tulevatkin. Vähistä kunniavieraista on valitettavasti jäänyt pois ruotsalainen Mats Strandberg, joka olisi nyt ajankohtainenkin ruotsinlaivalle sijoittuvan tv-sarja-sovituksensa (Färjan) vuoksi. 

Kahden päivän ajalta kirjatärppejä olen bongannut vasta seuraavat:

• John M. Fordin Growing Up Weightless
• Reading Like Writer -kirjoitusopas
• Bennettin The Tainted Cup -romaani (Hugo-ehdokas) 

Ainoa skuuppi, jolla pysäyttäisin sanomalehtien sijaan kustantamojen painokoneet, on Ann VanderMeerin ilmoitus, että hänen seuraavaksi kokoamansa antologia on omistettu alalajille nimeltä petrol horror (!).  Jos siis 20 vuoden kuluttua mietin missä ikiolin silloin, kun ihmiskunnan viimeinen apokalypsille omistettu spefi-trendi paljastettiin, vastaus on Ååå.... land... tällä petroolihurjastelijoiden luvatulla paratiisisaarella...

 

 

Bomarsundin muistomerkki brittivalloittajien muistolle!

Tänään launtaina aamun sää oli taas aurinkoinen ja lähes lämmin, kunnes iltapäivää kohti viileni ja pilvistyi uudelleen.  Saara järjesti meille Leinosten autossa kyydin lounasretkelle. Kävimme piknikillä Bomarsundin linnalla, jonka raunioissa oli hassuja hexan muotoisia graniittikiviä kuin kolmiulotteisesta lautapelistä. Bomarsundin salmelta löytyi myös "visitor centre" eli linnan ja sen hävityksen (1854) historiaa museoiva (ylihinnoiteltu) näyttely isossa möhkälemäisessä rakennuksessa. 

Kansanperinnettä esittelevästä materiaalista huolimatta en vieläkään oppinut, miten itsenäisiksi 1700–1800-luvun ålandilaiset itsensä tunsivat suhteessa vaihtuviin emämaihin. Ehkä se on poliittisesti tabu aihe täällä?

 

Kahden kerroksen fandomia.

Aamulla kuuntelin myös yhden tylsän tiede-esitelmän (miten luonnonlait ja -teoriat eroavat) sekä virkistävän hauskan mr. VanderMeerin haastattelun. Hugo-paneelin kakkospuoliskonkin ehdin kuulla, mutta siinä ei enää ollut senkään vertaa tärppejä nykyspefiin kuin eilisen kirjallisuusosiossa.

 

Osuuskumman, Nysalorin ja Mikko Rauhan julkkarit...

Piknikiltä palattua olisi tarjolla ollut kolmen englanniksi käännetyn suomalaisteoksen julkaisutilaisuus. Tilaisuuden alkajaisiksi kävi kumminkin selväksi, että ahtaan pienessä juhlatilassa oli paikalla lähinnä suomalaisia, joten sama oli häipyä päivälliselle. Nysalorin keräämässä runoantologiassa Afterglow (2025) olen itsekin edustettuna runoillani, mutta Ahvenanmaata kauemmaksi eivät ne näytä maailmaa valoittavan. Eikä tarvitsekaan. Sunnuntaihin mennessä antologia oli Nysalorin pöydästä loppuunmyyty.

Tätä on fandom: paikallisia larppauksia kosmisesta merkityksestä.

 *

Sunnuntai 29.6. päivä oli conin viimeinen päivä. Oma esitelmäni osui tähän aamuun, pidin sen suomeksi, koska call for papers akateemiseen ohjelmaan sen salli – olin silti ainoa joka tätä vapautta käytti Finfarin ja Fafnirin (joita olin itsekin aikoinaan perustamassa...) juhlavuoden kunniaksi. Yleisöä oli onneksi tusinan verran, joten eräänlainen "tutkimusraportti" kahdeksan viime vuoden elämästä sotakirjallisuuden ja -gotiikan parissa tuntui mielekkäältä pitää juuri tässä ympäristössä.

 

Mies joka toi uuden kummaan ja taikoi yleisön kadoksiin...

Oman esitykseni edellä ehdin kuunnella erittäin akateemisen alustuksen Moderan-scifi-romaanin (1971) plastisuudesta ja oman esityksen jälkeen vielä mr. VanderMeerin shown Annihilation-romaanin eriskummallisesta julkaisuhistoriasta sekä varsinkin filmiadaptaation vieläkin kummallisemmista vaiheista. Ehkä joskus luen jopa kirjankin... mutta todennäköisemmin tuon Moderan-teoksen, jonka avantgardius kiinnostaa paljon enemmän kuin miljoona kopiota myynyt floridalainen stalker-tarina. Ainakaan ei tarvitse miettiä, miten iso on mr VanderMeerin henkilökohtainen hiilijalanjälki hänen lentäessään ympäri maailmaa mainostamassa ekologisen romaaninsa erinomaisuutta.

Jonot ja tungos paluulaivaan ovat taas tolkuttomat, koska Viikkarilla mikään ei toimi niin kuin pitäisi. Paitsi sentään laiva itse. Aurinkoa on luvassa koko paluumatkaksi, vaikka terminaalit olisivat miten dystooppisia. Siinäpä ainekset seuraavan sukupolven spefille.