KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TULEVIA TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Syksyyn siirtyy runokirjani Arpapapitar julkaisu




maanantai 26. huhtikuuta 2021

Top Hitch #5: Takaikkuna

 

Top Hitch #5

Takaikkuna (1954)

 


Takaikkuna on elokuva televisioruutujen täyttämästä Greenwich Villagen takajulkisivusta, jota jalkansa särkenyt valokuvaaja Jeff tirkistelee ikkunastaan. Elokuva vie katsojan vieläkin perusteellisemmin ja vieläkin lähemmäksi miehen uhkarohkeaa kurkistusta moraalittomaan maailmaan, mutta turvalliselta etäisyydeltä. James Stewartin esittämä valokuvaaja toimii välittäjänä katsojan mahdollisille reaktioille. Stewartin hahmo Jeff on playboy, joka on tottunut toimimaan ja JAHTAAMAAN kuvia, joten hän joutuu nyt totuttelemaan tekemään tulkintoja kuvien armoilla, samalla kun hän torjuu naisystävänsä Lisan (Grace Kellyn) houkutteluja avioliittoon. Vähä vähältä Lisa keksii uusia tapoja tarjoilla itseään, tuo mukanaan loistavan illallisen, riisuu vaatteitaan ja vaihtaa ulkoasuaan yhä seksikkäämmäksi saadakseen Jeffin huomion siirtymään ulkoa sisälle.

 

Ja juuri kun Lisa istuu silkkisessä yöpuvussaan Jeffin vieressä, kepeät televisiomaiset näyttämöt naapurin seinämässä keskeytyvät kirkaisuun: murha on tapahtunut! Tähänkin saakka Jeff on epäillyt todistaneensa murhan naapuritalossa, joten koiran kuolema toimii kaksinkertaisena antikliimaksina: se osoittaa että Jeffiä oikeasti (Lisan sijaan) kiihottanut tirkistely on naurettavaa ja osoittaa samalla että me katsojat olemme myös tulleet huijatuiksi: ei tämä huipentunutkaan kuin koiran kuolemaan.

 

En katsellut kovin tarkkaavaisesti (= Oscar-gaala-väsymys) mutta ilmeisesti vasta tässä vaiheessa ELOKUVAN kamera ottaa naapurit lähikuvaan ja heidän nähdään hämmentyneenä reagoivaan toisiinsa eri ikkunoilla ja parvekkeilla.

 

Tästä elokuva leikkaan aamuun kuin mitään ei olisi tapahtunut yön aikana naimattoman parin välillä, ja näemme Jeffin tarkkailupaikalla paitsi Lisan täysissä vaatteissa myös esiliinan rooliin saapuneen hoitajan, Stellan (Thelma Ritter). Aluksi Jeff on tuntenut sympatiaa herra Thorwaldiin, koska tämän vaimo nalkuttaa, mutta sitten joutunut sympatian koukuttamana tajuamaan, että herra Thorwald on ehkä murhannut vaimonsa. Vanha kaveri Tom, etsivä, on tehnyt tutkimuksia hänen puolestaan ja selvittänyt, että todisteeksi kuviteltu matka-arkku olikin vaimon noutama pääteasemalta, mutta naisystävä Kelly on liittynyt mukaan tirkistelyyn. Yhdessä he päättelevät miten mies ja vaimo yleensä toimisivat, ja mikä on nyt poikkeuksellista.

 

Kuten Hitchcock-tutkijat ovat avittaneet huomaamaan Takaikkuna sekä opettaa romanssin alkeita että ironisoi niitä. Romanssinkaipuisia naisia nähdään vanhapiika Miss Lonelyhearts, joka haaveilee nuoresta rakastajasta, yläkerran tanssijatar Missä Torso jolla on kolmekin eri sulhasta vierailemassa, sekä Lisa joka olisi valmis muuttumaan miesystävänsä toiveiden kumppaniksi, vaikkei oikein tajuakaan miten vaativia valokuvaajan kenttämatkat ovat. Pilkkomalla tarinat toisiaan sivuaviksi fragmenteiksi Hitchcock muistuttaa, että romanssin näkee kokonaisena vain oman tirkistelevän/seksuaalisen halunsa riivaama mies, joka on kiihottuu nähdessään halunsa kohteen eroteltuna palasiksi: kuten mr Thorwald vaimonsa ja kuten mr Hitchcock elokuvansa. Näin selittyy sekin miksi Stewartin hahmo on niin immuuni Lisan viettelyille.

 

Loppuvitseissä halujen monitulkintaisuuteen kohdistuvaa ironiaa vielä alleviivataan. Ensimmäisessä vitsissä etsivä tarjoaa hoitaja Stellalle mahdollisuutta nähdä, millaisen palan uhriaan murhaaja on laittanut hatturasiaan, ja Stella kieltäytyy liiankin vaistomaisesti (sanojaan hätkähtäen) ettei halua "palaakaan hänestä / olla missään tekemisissä hänen kanssaan". Toisessa vitsissä nähdään takapiha palautuneena boheemiin rauhaansa, Jeff nukkuu ikkunan ääressä, ja tämän huomatessaan lähellä istuva Lisa vaihtaa Himalaya-matkakertomuksen naisten muotilehteen (Harper's Bazaar) jota hän tyytyväisenä hymyillen alkaa silmäillä: lupaukset Jeffin halujen mukaiseksi kumppaniksi muuttumisesta ovat olleet pelkkää illuusiota nekin.

 

Televisioruutujen välittämiin pieniin ihmiskohtaloihin kohdistuvan ivan lisäksi Takaikkuna pilkkaa elokuvien muuttumista avoimemmin seksuaalisiksi. 1950-luvun alku oli paljon nopeamman muutoksen aikaa tältä osin kuin 1960-luvun seksuaalisen vallankumouksen tuoma muutos. Juuri edellisenä vuonna oli ilmestynyt elokuvahistorian ensimmäinen seksikomedia, Otto Premingerin Viattomuus kadulta (The Moon is Blue, 1953). Siinä oli ensi kertaa uskallettu lausua repliikeissä sanoja "virgin", seduce" ja "mistress". Vieläkin kuohuttavampi oli ollut vuoden 1953 yksittäinen suutelukohtaus, jossa Burt Lancaster ja Deborah Kerr kieriskelevät aaltojen kuohuissa Täältä ikuisuuteen -elokuvassa. Myös julkkisten seksielämä oli esillä enemmän kuin koskaan aiemmin, käsiteltiinhän mediassa vuonna 1953 brittien prinsessa Margaretin seurustelua eronneen miehen kanssa. Elokuvateollisuus hyödynsi tätä median herkuttelemaa ristiriitaa tarinoilla, joissa ylellistä elämäntapaa viettävät neitokaiset joutuvat maallisten houkutusten vieteltäviksi.

 

Sikäli Takaikkuna on sekin prinsessaromanssi, jossa prinsessamainen yläluokan neito (Grace Kelly, prinsessatarjokas jos kuka!) valokuvaajan houkuttelemana päätyy kiipeilemään boheemitalon ikkunoissa. Ja sen vuoksi Takaikkunaa pitäisi katsoa rinnan Audrey Hepburn -romanssien kanssa: Loma Roomassa (1953) ja  Sabrina (1954). Se ihaileva hurmio jolla Stewart katselee Lisaa/Kellyä tämän tehtyä ensimmäisen seikkailunsa on tarkoitettu peilaamaan sitä ihailevaa hurmiota, jota aikalaiset (..ja jotkut myöhemmätkin katsojat) tunsivat prinsessahahmojen seikkailuja katsellessaan.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti